Tuukka, Touko

Työelämä

Valikko

Symbian-kehittäjiä uhkaavat potkut Accenturella

Julkaistu: , Päivitetty:

Accenture käynnistää yt-neuvottelut Symbian-kehityksestä. Moni entinen Nokian Symbian-kehittäjä on jo vaihtanut työpaikkaa ja valinnut vapaaehtoisen lähtöpaketin.

Accenture aikoo vähentää 250 työpaikkaa Symbian-kehityksestä. Yhtiö ilmoitti tänään aloittavansa yt-neuvottelut. Symbian-kehittäjät olivat alun perin töissä matkapuhelinvalmistaja Nokialla. Nokia ulkoisti työt viime syksynä Accenturelle.

Moni Symbian-kehittäjä on lähtenyt syksyn jälkeen talosta. Aiemmin tänä vuonna Accenture tarjosi vapaaehtoista irtisanoutumisohjelmaa Symbian-kehittäjälle. Tähän mennessä 320 henkilöä on allekirjoittanut sopimuksen ja jättämässä yhtiön ohjelman kautta.

– Kuten kerroimme sopimuksen allekirjoittamisen aikaan, kun 1200 työntekijää siirtyi Accenturelle Suomessa, Symbian-tehtäviin tarvittavien henkilöiden määrä vähenee ajan kuluessa, Accenturen Suomen toimitusjohtaja Frank Korsström sanoo tiedotteessa.

– Olemme tähän mennessä jo sijoittaneet yli 500 työntekijää Windows Phoneen ja muuhun Accenturen asiakastyöhön. Jatkamme näitä toimia, mutta olemme tänään ryhtyneet toimenpiteisiin tasapainottaaksemme resurssejamme vastaamaan asiakkaidemme muuttuneeseen kysyntään.

Accenturen yt-neuvottelut alkavat maanantaina. Niiden arvioidaan päättyvän juhannuksen aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. 6

      Tuulilasi: Tämän 1000 euroa maksavan koko ajan yleistyvän autolaitteen voikin rakentaa itse – jopa alle 200 eurolla!

    7. 7

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    8. 8

      Rocktähti Morrisseylta rajua tekstiä Manchesterin iskusta – lyttää ”kuplassa elävät” poliitikot täysin: Kuningatar Elisabetkin saa täyslaidallisen

    9. 9

      Äiti luotti laskujensa hoidon pojalleen – törkeä rikos ilmeni vasta kuolinpesänjaossa

    10. 10

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    6. 6

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    7. 7

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    8. 8

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    9. 9

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    2. 2

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    3. 3

      Katso video: Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Brittilehdet julkaisivat kuvia Manchesterin pommimieheksi epäillystä Salman Abedista

    5. 5

      Nämä kuvat Kimi Räikkösestä eivät unohdu – teki täysin poikkeuksellisen ratkaisun

    6. Näytä lisää