Signe, Varma

Työelämä

Suomalainen suunnittelija pääsi Applen huipputiimiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen Mikael Silvanto on palkattu Applen pieneen muotoilijatiimiin, joka vastaa yhtiön kaikkien laitteiden suunnittelusta.

– Minun on tällä hetkellä todella vaikea kuvitella, että menisin Applen jälkeen enää muualle töihin. Nyt saan tehdä juuri sitä mistä on aina unelmoinut, sanoo Applen pieneen suunnittelutiimiin nimitetty Mikael Silvanto.

Silvanto aloittaa uudessa työssään Applen pääkonttorissa Cupertinossa Kaliforniassa lokakuun alussa.

–  Vaikka resurssit ja puitteet ovat huikeat, niin ihmiset kuitenkin tekevät sen yrityksen. Nyt pääsen oppimaan uutta niin kokeneiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa, että on todella vaikea kuvitella, että mikään muu työpaikka houkuttaisi.

Applen suunnitteluryhmässä on 15 työntekijää. Tiimi on vastuussa Applen kaikkien laitteiden suunnittelusta. Ryhmä on suoraan Applen suunnittelusta vastaavalla johtajan Jonathan Iven alaisuudessa, jonka esimies taas on Steve Jobsia toimitusjohtana seuraava Tim Cook.

– Applen nerokkuus on paljon siinä, että se toimii joustavasti kuin pieni perustajien vetämä yritys, mutta sillä on isot resurssit ja lompakko, Silvanto kuvaa.

Silvannon mukaan Applen litteä organisaatio ja toimintatapa eroavat muutenkin täydellisesti Nokiasta.

– Kun Applella tällaisesta muotoilutiimin perusjäsenestä on vain yksi porras pääjohtajaan, niin Nokialla niitä on kymmenen. Lisäksi Nokialla on tietääkseni noin 200 muotoilijaa, jotka on ripoteltu ympäri maailmaa erilaisiin tiimeihin.

Interaktiivinen
hakuprosessi

Silvannon oma tausta ei ole kuitenkaan Nokialla. Hän on ollut osakkaana Aivan!-muotoilijayhteisössä, joka vuonna 2010 voitti Vuoden nuori muotoilija -palkinnon.

– Aivan! on ihan kansainvälisen läpimurron reunalla. Se on enää kiinni vain muutamasta isosta hankkeesta, Silvanto sanoo. 

Yhteisö on suunnitellut muun muassa veneitä ja jahteja, sekä muun muassa palvelumuotoilua Suomen Pankille, tilakonsepti Ramirentille ja Kokkipuodille. Silvannon mukaan hän on ollut paljon tekemisissä myös aloittavien yritysten ja kulutuselektroniikkatuotteiden parissa.

– Tämä on todella erilaisten tekijöiden kanssa toimiminen on varmaan koulinut meistä aika mielenkiintoisia muotoilijoita. Kaikki ympäristöt kuitenkin opettavat jotain, joka voi olla hyödynnettävissä jossain toisessa viitekehyksessä.

Silvanto on nyt myynyt osakkeensa Aivan-yhteisössä. Hän ei juuri paljasta Applen valintamenettelyä, mutta pääsy Applelle oli hänen mukaansa interaktiivinen prosessi.

Aiemman työkokemuksen lisäksi valintaan vaikutti opiskelutausta. Silvanto on opiskellut muotoilua Lahden muotoiluinstituutissa ja Lontoossa Royal College of Art -yliopistossa, jossa on opiskellut myös neljä muuta Applen suunnittelijatiimin jäsentä.

– Pyrin siihen, mutta he olivat myös aika aktiivisia. Ajoitus oli siinä mielessä hyvä, sillä tiimi on pieni ja siihen palkataan äärimmäisen harvoin uusia jäseniä.

Ryhmään kuuluu myös muutama muu eurooppalainen jäsen. Esimerkiksi ryhmää johtava Ive on alunperin britti, joka hänkin siirtyi alunperin Applelle pienestä muotoiluyhtiöstä

– Suunnittelijalle on äärimmäisen tärkeää lähteä maailmalle, Silvanto kehottaa alan opiskelijoita.

– Paitsi että siinä oppii ammatillisesti, siinä oppii myös paljon itsestään. Kirkkain kärkiosaaminen pitää hakea muulta, ja muutamat koulut ovat isoja askelmerkkejä sillä tiellä.

Silvanto toivoo, että hänen esimerkkinsä rohkaisisi myös muita suomalaisia suunnittelijoita maailmalle.

– Mikä tahansa on mahdollista, jos uskoo itseensä, mutta on samalla myös nöyrä.

Applen bussi
kuljettaa töihin

Silvanto on muuttamassa San Franciscoon vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Uudesta kodista työhön pääsee Applen toimistolle yhtiön omilla busseilla, jotka kulkevat aamuisin ja iltaisin viiden minuutin välein.

– Eurooppalaisittain tuntuu loistavalta, että on hyvin ilmastoitu bussi, ja nuorelle perheelle kaupunkilaisuus on luonteva tapa asua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää