Jarkko, Jere, Jarno

Työelämä

Valikko

Maallistunutkin protestantti on oikea työmyyrä

Julkaistu:

Luojalle kiitos siitä, että työntekijät ahertavat kuuliaisesti? Jos ei suoraan, niin välillisesti ainakin: brittitutkijan mukaan protestanttisen kristinuskon maissa työllisyys kukoistaa ja ahkeruus koetaan hyveeksi, vaikka kansa olisi jo kirkostaan etääntynytkin.

Tietotyöläinen voi vieroksua saarnoja ja käydä jumalanpalveluksessa huomattavasti harvemmin kuin vanhempien sukupolvien edustajat, mutta kun katse kääntyy arkiseen työhön, protestanttisen kristinuskon vaikutus on yhä tuntuva.

Tuoreen tutkimuksen mukaan työmoraali ja työllisyysaste ovat yhteiskunnan maallistumisestakin huolimatta verraten korkealla protestanttisten kirkkojen valta-alueilla, kuten Pohjoismaissa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Eroa maihin, joissa enemmistö kansasta edustaa jotain toista uskonnollista näkemystä, eivät tutkimuksen mukaan selitä esimerkiksi työmarkkinoihin, työlainsäädäntöön tai verotukseen liittyvät seikat vaan juuri protestantismi tai vähintäänkin sen jättämä perintö.

— Protestanttisen kristinuskon maissa ajatus kovasta ja ahkerasta työstä hyveenä on tullut osaksi kansallista kulttuuria. Nykyään näitä arvoja ja normeja välittävät mainituissa maissa asuville koulutusinstituutiot ja media. Vaikka yksilötasolla monien yhteys kirkkoon on nykyään heikko tai olematon, protestantismin muovaamalla yhteiskunnalla on yhä vaikutuksensa, sanoo tohtori Horst Feldmann brittiläisestä Bathin yliopistosta.

— Useimmat protestantit eivät enää ahkeroi varmistaakseen näin taivaspaikkansa vaan siksi, että heidän vanhempansa ovat opettaneet, että ahkeruus on hyve, Feldmann huomauttaa yliopiston lehdistötiedotteessa.

Tutkimuksessaan kaikkiaan kahdeksaakymmentä maata vertaillut Feldmann ei ota havainnoistaan koko kunniaa vaan muistuttaa sosiologi Max Weberin tuoneen jo sata vuotta sitten esiin ajatuksen protestantismin roolista modernin kapitalismin nousussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    6. 6

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    7. 7

      Peniksen muotoinen kivimuodostelma lerpahti ilkivallan seurauksena Norjassa – jo sadat lahjoittaneet rahaa korjaukseen

    8. 8

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    9. 9

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    10. 10

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    7. 7

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    3. 3

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    4. 4

      Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

    5. 5

      BBC: Turisteja kuljettanut vene uponnut Kolumbiassa – kyydissä noin 150 ihmistä

    6. Näytä lisää