Mauri

Työelämä

Flanderin toimitusjohtaja löytyi Nokiasta

Julkaistu:

Telekommunikaatioalan ohjelmistojen testaukseen ja kehitykseen erikoistunut palveluyritys Flander Oy panostaa kasvuun ja kutsui toimitusjohtajakseen Markus Suomen Nokiasta.
Flander kertoo Suomen tehneen merkittävän uran Nokian johdossa ja älypuhelinliiketoiminnassa vastaten muun muassa Nokian S60-älypuhelinalustan tuotekehityksestä ja liiketoiminnasta alusta alkaen. Suomi aloittaa tehtävässään ensi maanantaina.

Flander on onnistunut kasvamaan kannattavasti kymmenen perättäistä vuotta, ja vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin viisikymmentä prosenttia. Viime vuonna Flander panosti etenkin kansainvälistymiseen perustaen tytäryhtiön Ruotsiin ja vahvistaen toimintojaan Kiinassa. Uudelta toimitusjohtajalta odotetaan voimakkaan kasvun ja kansainvälistymisen jatkamista.

Markus Suomi on ollut Nokian palveluksessa 1993 lähtien. S60-kehityksen lisäksi Suomi toimi myös yhden Nokian pääyksikön, Technology Platformin johtoryhmän jäsenenä.

- Oli hauska huomata ensimmäisistä keskusteluista lähtien kuinka samanlaiset näkemykset meillä oli telekommunikaatioalasta ja sen tulevaisuudesta. Kymmenen vuoden kokemus ja keskittyminen mobiilialan palveluihin antaa Flanderille erinomaiset edellytykset tarjota korkealaatuisia ja riippumattomia palveluja. Tavoitteenani on jatkaa Flanderin vahvaa kasvua ja edesauttaa sitä oman kokemukseni avulla, Markus Suomi sanoo tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Selvä yhdennäköisyys? Jaajo Linnonmaa julkaisi nuoruuskuvansa – ”Minkä takia laitoit Isac Elliotin kuvan?”

    4. 4

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

    7. 7

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Turun puukotusten tutkinta: Manifesti saatu käännettyä, kuulustelut ”rauhallisia ja asiallisia”

    10. 10

      Lähes puolet suomalaisista potee verenpainetautia – tällä ruokavaliolla voit ehkäistä sitä tehokkaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    3. 3

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    9. 9

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Selvä yhdennäköisyys? Jaajo Linnonmaa julkaisi nuoruuskuvansa – ”Minkä takia laitoit Isac Elliotin kuvan?”

    4. 4

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. Näytä lisää