Minna, Vilma, Miina

Työelämä

Valikko

Työmotivaatio huolettaa suomalaisia yritysjohtajia

Julkaistu:

Työntekijöiden motivointi on suomalaisjohtajien mielestä vuoden tärkein asia. Sen taakse jäävät muun muassa rummutetut eurokurssi ja työn siirtyminen halpamaihin. Tämä selviää Taloussanomien kyselystä Suomen suurimpien yritysten johtajille.
Yritykset etsivät työn tuottavuutta työntekijöiden korvien välistä. Taloussanomien tutkimuksessa yritysjohtajat nostavat henkilöstön motivoinnin ykköstilalle yritykseen tänä vuonna vaikuttavien tekijöiden listalla.

Taloussanomat kysyi alkaneen vuoden näkymiä Suomen 150 suurimman yrityksen johtajilta. Kyelyyn vastasi 67 yritysjohtajaa.

Motivointi tärkeintä

Henkilöstön motivoinnin nimeää tärkeäksi tai erittäin tärkeäksi menestystekijäksi 83 prosenttia johtajista.

– Motivaation nostamisen merkitystä on aliarvioitu tuottavuuden parantamisessa. Useammin puhutaan investoinneista koneisiin, sanoo Konecranesin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.

– Perinteinen manageeraus on aika helppoa, ja sillä saa keskinkertaisia tuloksia. Huipputuloksiin täytyy olla motivoituneita ihmisiä. Tämä tarkoittaa osaamista ja toisaalta jaksamista. Jos yritys istuttaa ne kulttuuriinsa, ei kilpailuetua pysty kopioimaan, toteaa Kyron toimitusjohtaja Mika Seitovirta.

– Ajassa elää muutos, vaikkei moni johtaja tästä vielä puhu, hän arvelee.

– Yritysjohdon on turha puntaroida asioita, jotka ovat kaikille samat. Henkilöstön sitoutuminen ja osaaminen ovat kilpailuetu, säestää Suomen Tamron toimitusjohtaja Juha Koponen.

Taloussanomat kysyi Suomen suurimpien yritysten johtajilta yritysten näkymiä tälle vuodelle. Kolmannen kerran tehdyssä tutkimuksessa kasvoi edelleen työvoimapulan paino.

Kyselyn vastauksia juttu käsittelee nimettömänä, ellei toisin ole sovittu.

Hyvä henkilöstö kortilla

Haasteenaan yritysjohtajat mainitsevat useimmin hyvän henkilöstön saamisen – ja pitämisen.

– Keskiluokan pahoinvointi lisääntyy, huolehtii kaupan alan yhtiön johtaja.

– Sitoutuminen työhön vähenee. Kodin ja perheen arvostus nousee, hän ennustaa.

Seitovirta näkee ilmiön laajempana.

– Se koskee kaikkia. Nyt kvartaaliajattelusta alkaa olla terävin kärki pois: nähdään, että vaikka menestyisi lyhyellä tähtäimellä, ei pitkän ajan kilpailukyky kuitenkaan toteudu. Ja juuri pitkän ajan kilpailukyky olisi myös osakkeenomistajien etu, Seitovirta sanoo.

– Uskon kyllä, että vaatimukset työelämässä ovat kasvaneet. Työ vaatii melkoista sitoutumista, varsinkin lapsiperheiden vanhemmilta. On varmasti elämäntilanteita, joissa työn vaatimukset ovat jaksamisen rajoilla, pohtii Tamron Koponen.

Työvoimapula uhkana

Työvoimapula tekee johtamisesta, työilmapiiristä ja henkilöstöeduista kilpailuedun, ennustaa rakennusalan yhtiön johtaja.

– On arvostettava henkilöstön panosta. Etsimme konsteja kehittää johtamisen laatua. Ja henkilöstön koulutustarjonnan olemme moninkertaistaneet. Jos yritys pyytää kasvavaa panosta, pitää ihmisillä olla osaaminen antaa se, Tamron Koponen kertoo.

– Yksi syy on pula osaajista, ihmiset on saatava viihtymään. Toisaalta kaikki osaaminen on saatava käyttöön, ei ole varaa pitää ylimääräisiä, Seitovirta miettii.

Viime vuotista vähemmän yritysjohtajat antavat painoa hintojen laskulle. Selitys lienee talouden tukevassa kasvussa.

Uusina huolenaiheena esiin kumpuavat ilmastonmuutos ja korkojen nousu.

Näin johtajat vastasivat

Tärkeintä on motivointi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    5. 5

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    6. 6

      Monacossa huhuillaan: F1-kuskille pian potkut?

    7. 7

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    8. 8

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    9. 9

      Naiset kertovat kuinka kipeää tekee, kun mies ei halua seksiä: ”Ehkä en ole tarpeeksi kaunis”

    10. 10

      Auto suistui tieltä ja syttyi tuleen Oulussa – kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    5. 5

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    6. Näytä lisää