Elviira, Elvi

Työelämä

Valikko

"Putkitöitä ei hoideta Kiinasta"

Julkaistu:

Yt-neuvottelut ovat varjostaneet Vesa Vääräjärven, 39, työuraa elektroniikka-alalla.
Eforella työskentelevän asentajan seitsemän vuoden rupeamalle on osunut kolme tehtaan alasajoa: Sanmina-SCI:n Äänekosken-tehdas lopetettiin 2002 ja Tikkakosken-tehdas 2003. Parhaillaan Vääräjärven edusmiehet ja Eforen johto neuvottelevat Saarijärven-tehtaan kohtalosta. Työnantaja on suunnitellut lopettavansa tuotannon ensi vuoden aikana.

- Takki alkaa olla tyhjä näihin hommiin. Olen miettinyt uuden koulutuksen hankkimista, talotekniikan perusopinnot alkavat syksyllä. Putkimiehistä on nykyään pula, eikä niitä töitä hoideta Kiinasta, Vääräjärvi virnistää.

Vääräjärvi empii vielä hakupapereiden jättämistä, koska hän haluaa saada selvyyden Saarijärven-tehtaan tulevaisuudesta. Mitä Eforen toimintoja jää paikkakunnalle ja mitä tapahtuu Power Systems -liiketoiminnalle, jossa Vääräjärvi työskentelee?

- Tehtaalla on puhuttu, että Systemsin moduulivalmistus siirtyy Viroon ja kokoonpano säilyy täällä, mutta se kaupataan jollekin alihankkijalle.

Vääräjärvi epäilee pilkkomishankkeen onnistumista. Tuotannon siirrot aiheuttavat toimituksiin katkoksia, ja kustannussäästöjen aikaansaaminen on pitkällä aikavälilläkin epävarmaa.

Reijo Mäihäniemi aloitti kesäkuussa Eforen toimitusjohtajana hänen edeltäjänsä erottua kehnon tuloskehityksen takia. Vesa Vääräjärven mukaan johdon vaihtumisesta vedettiin tuotantolinjalla synkkiä johtopäätöksiä, vaikka mietteistä ei liiemmin puhuttu.

- Meidän tehdasta rasittaa moni asia. Esimerkiksi expat-työntekijät - ja heitä on paljon - ovat Saarijärven palkkalistoilla, ja he eivät tuota meidän tehtaalle kuin kuluja.

Efore on siirtänyt muutamassa vuodessa teholähteiden valmistuksen Viroon ja Kiinaan. Tuotannon siirto on sujunut suunniteltua kankeammin ja laatuvaatimuksiin yltäminen on aiheuttanut päänvaivaa Pärnun-tehtaalla.

- Edellinen toimitusjohtaja kehui vielä vuosi sitten, että kassassa on rahaa vaikka kilpailijan ostamiseen. Mitä niille rahoille on tapahtunut? Tämä tilanne ei ole ainakaan Saarijärven-tehtaan työntekijöiden syytä. Yrityksen johtaminen on ollut aika huonoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. 6

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    7. 7

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    8. 8

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    9. 9

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    9. 9

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    10. 10

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    3. 3

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. Näytä lisää