Merja

Työelämä

Valikko

STT: Sasse sai Satamalta tossua

Toimitusjohtaja Jan Sasse ja varatoimitusjohtaja Risto Koivula eivät lähteneet tulosvaroituksen antaneesta Satamasta omasta aloitteestaan. STT:n mukaan he saivat kenkää.
Sasse myönsi STT:lle, että ero tuli yllätyksenä, sillä yhtiön talous on mennyt oikeaan suuntaan, joskaan vauhti ei ollut riittävän nopea.

Hallituksen puheenjohtajan Jussi Länsiön mukaan päätös johdon lähdöstä tehtiin yhteisymmärryksessä kaksikon kanssa, kun yhtiön tulos ei kehittynyt tavoitteiden mukaisesti.

Länsiö sanoo, että johtokaksikon lähtö oli yhtiön edun mukainen, sillä taloudellinen tulos ei tyydyttänyt.

Kumpikin saa sopimuksensa mukaisen korvauksen äkkilähdöstä, mutta Länsiö ei suostunut tarkentamaan korvausten määrää.

Sataman vuosikertomuksen mukaan toimitusjohtaja saa vuoden palkkaa vastaavan korvauksen, jos työsuhde päättyy ilman hänen omaa tuottamusta. Viime vuonna Sasselle maksettiin palkkaa, muita työsuhde-etuuksia ja osakkeisiin perustuvia suorituksia yhteensä noin 334 000 eurolla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    3. 3

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    4. 4

      Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

    5. 5

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    8. 8

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    9. 9

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    10. 10

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Teinitytön julmasti murhannut haki lievennystä tuomioonsa – hovi piti rangaistuksen ennallaan

    3. 3

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    4. 4

      Päiväkodin työntekijän epäillään pahoinpidelleen pieniä lapsia –johtaja ilmoitti poliisille

    5. 5

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    6. Näytä lisää