Perttu

Työelämä

SAP valittaa Intian kohoavia kustannuksia

Julkaistu:

"Intia alkaa tulla vähitellen kalliiksi", toteaa SAP:n johtaja Henning Kagermann Financial Times Deutschlandille. Saksalainen yritysohjelmistojätti harkitsee nyt siksi kehitysresurssiensa kasvattamista pikemminkin Kiinassa tai itäisessä Euroopassa.
Intian it-ihme on johtanut sikäläisen huippupätevän työvoiman niukkuuteen ja nopeaan kallistumiseen kotimaisten ja kansainvälisten yritysten kovassa pestauskisassa. "Olemme päättäneet pestata siellä enää vain tietyn määrän uusia työntekijöitä ja siirtää sitten katseen toimipaikkoihin muualla", kertoi Kagermann lehden haastattelussa.

SAP:lla on jo vanha ja vahva jalansija Intiassa. Se perusti jo vuonna 1996 sikäläisen tytäryhtiönsä ja 1998 SAP Labs Indian Bangaloreen. Sillä on yhteensä 450 työntekijää myynnissä Bangaloren lisäksi myös Mumbaissa ja New Delhissa ja 2000 kehitystyöntekijää ja ohjelmoijaa Bangaloren tutkimus- ja kehityskeskuksessa.

Kiina ja itäinen Eurooppa nousevat nyt Intian jälkeen kehitystyön uusiksi painopistealueiksi halvan työvoiman maissa. SAP:lla on Kiinassa jo 1000 työntekijää, mutta se on empinyt varsinkin kehitystoimintojensa laajentamista siellä. Ohjelmoijia on siellä pestattu vasta muutamia satoja.

"Se, että meillä ei ole vielä niin paljon kehitystyötä Kiinassa, johtuu luonnollisestikin siitä, että siellä ei ole sellaista henkisen omaisuuden suojaa kuin muissa maissa", selvittää Kagermann, mutta toteaa kuitenkin, että "se ei tule pysäyttämään meitä tekemästä Kiinassakin paljon enemmän".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    2. 2

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    3. 3

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    4. 4

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    5. 5

      Puukko heilui Tampereen Nekalassa – nainen pakeni ex-miestä kadulle: ”Lääkäri puheli, että oli milleistä kiinni”

    6. 6

      Alexander Stubb muistelee koko perhettä järkyttänyttä yötä: ”Kello 2.38 heräsin valtavaan kolinaan”

    7. 7

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    8. 8

      Älä kasvata hometta taloosi! Näin kaukana nurmikon ja kukkapenkin tulisi sijaita sokkelista

    9. 9

      Jenni Haukio edusti Tukholmassa arvokkaana: luotti eleganttiin tummansiniseen leninkiin – kuningatar Silvia säteili fuksiassa

    10. 10

      Sara Forsbergin shokeeraava tempaus: ajoi päänsä kaljuksi videolla – oliko entinen tyyli parempi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukellusvene­mysteeri: DNA-testi varmisti uhrin henkilöllisyyden, tanskalaiskeksijä helpottui tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    4. 4

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    5. 5

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    6. 6

      Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

    7. 7

      Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

    8. 8

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    9. 9

      Ruotsalainen asiantuntija pöyristyi yhdestä seikasta dopingtuomion saaneen Johaugin esiintyessä tv-kameroille

    10. 10

      Tämän takia laulajatähti Robin, 19, päätti jäädä tauolle – ”Elämäni vaikein päätös”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Prinsessa Victoria kunnioitti 100-vuotiasta Suomea upealla eleellä – hienostuneessa asussa kiehtova yksityiskohta

    2. 2

      Susannan rajut oireet alkoivat heti muuton jälkeen: Syy valkeni äkkiä aamupalapöydässä – ja se oli vasta alkua

    3. 3

      HS: 21-vuotias suomalaisnainen sai superbakteerin unelmalomaltaan: ”En enää pysty rakastelemaan ilman kipua”

    4. 4

      Kimi Räikkönen yllätettiin suomalaisessa karaokebaarissa: ”Kesti vähän aikaa, kun hän mietti, mikä se on”

    5. 5

      Puukko heilui Tampereen Nekalassa – nainen pakeni ex-miestä kadulle: ”Lääkäri puheli, että oli milleistä kiinni”

    6. Näytä lisää