Pertti, Albert

Työelämä

Valikko

Työaikapankin talletuksilla tähdätään täysiin vapaapäiviin

Työajoissa joustetaan halukkaimmin työpaikoilla, joissa luottamus johtoa ja työtovereita kohtaan on vahva, työministeriön teettämä tutkimus kertoo. Työaikapankiksi kutsuttu joustojärjestelmä viehättää sen mukaan etenkin ylempiä toimihenkilöitä.
Kun henkilöstö tallettaa tunteja työaikapankkiin, saattaa työnantajakin säästää – ainakin ylityökorvauksissa. Järjestelmä ei kuitenkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla, jos työyhteisössä ei vallitse hyvä henki, ilmenee työministeriön tilaamasta tutkimuksesta.

Työajasta joustetaan mieluiten työyhteisöissä, joissa vallitsee ihmisläheinen organisaatiokulttuuri, omaa työtä koskevat vaikutusmahdollisuudet ovat hyvät ja työilmapiiria kuvataan positiiviseksi. Myös luottamus organisaation johtoon ja työtovereihin lisää halukkuutta joustaa normaalista työajasta, tuore tutkimusraportti kertoo.

Jos yleinen ilmapiiri ja keskinäinen luottamus ovat työpaikalla heikkoja, työaikapankista sopiminen on tutkijoiden mukaan erittäin vaikeaa, vaikka itse järjestely olisi sekä työnantajaa että henkilöstöä hyödyttävä.

Toiveissa kokonaiset vapaapäivät

Työaikapankilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa pitkäjänteisiä ja yksilöllisiä järjestelmiä, joilla työaikaa voi joustavasti säästää ja pitää vapaana.

Työaikapankkia käytetään etenkin kokonaisten vapaapäivien ja lomajaksojen toivossa. Tutkimukseen osallistuneet henkilöstön edustajat pitivät tärkeänä mahdollisuutta käyttää säästettyjä tunteja omaan elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla. Tyytymättömyys työaikapankkia kohtaan kumpusi vastaavasti usein siitä, että joustojen koettiin määräytyvän yksin työnantajan tarpeiden mukaan.

Toimihenkilöt tyypillisiä käyttäjiä

Tyypillisiä työaikapankin käyttäjiä ovat tutkimuksen mukaan säännöllistä päivätyötä tekevät toimihenkilöt. Kaikkein halukkaimmin normaalista työajastaan joustavat ylemmät toimihenkilöt. Työntekijätasolla normaalityöaika sen sijaan nähdään usein oikeudeksi, josta ei mieluusti jousteta.

Tyytyväisyys työaikapankkiin osoittautui vahvimmaksi organisaatioissa, joissa työ oli luonteeltaan suunnittelutyötä, päivätyö yleistä ja henkilöstö etupäässä toimihenkilöitä. Yleisintä työaikapankin käyttö näytti olevan palvelualalla, kuten liike-elämän palveluissa ja julkisissa palveluissa.

Työministeriön Jyväskylän yliopistolta tilaamaan tutkimukseen Työaikapankki – haavetta ja todellisuutta vastasi kaikkiaan 493 henkilöstön ja työnantajan edustajaa. Lisäksi tutkimusta varten tehtiin 43 haastattelua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    3. 3

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    7. 7

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    8. 8

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    9. 9

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    10. 10

      Tshekin entinen maajoukkuepuolustaja kuoli 31-vuotiaana – ruumis löytyi kotoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    10. 10

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    3. 3

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    4. 4

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. Näytä lisää