Teijo

Työelämä

Valikko

Aika on taitava harhauttaja

Jos kalenterisi on täynnä tänään, älä luule, että vähän myöhemmin ehdit tehdä vaikka mitä! Amerikkalaistutkimuksen mukaan esimerkiksi aika ja raha kuluvat arjessa niin eri tavoin, että kelloa ja kalenteria katsoessa joudumme helposti eräänlaisen harhan valtaan.
Täysi kalenteri kertoo joko suosiostasi tai siitä, että olet varsin yleisen harhan vallassa. Psykologian asiantuntijoiden mukaan jälkimmäinen on hyvin todennäköistä: monet meistä täyttävät kalenterinsa ääriään myöten, koska olettavat, että tuonnempana aikaa on enemmän kuin nyt. Vaan kuinka sitten käykään?

Aika on esimerkiksi rahaan verrattuna luonteeltaan sellaista, että se helposti huijaa meitä. Kun tulevaisuudesta tulee nykyisyyttä, kalenterin "ylibuukkaus" paljastuu ja meidän on aika todeta, ettemme kiireiltämme ehdi kaikkea, mihin olemme lupautuneet. Näin toteavat tutkimustensa tuloksiin vedoten amerikkalaiset tohtorit Gal Zauberman ja John Lynch.

Tutkijoiden näkemyksen mukaan ihmisillä on taipumus unohtaa, miten päivät täyttyvät ja kuluvat. Rahan kulutus ja siihen vaikuttavat tekijät sen sijaan ovat paremmin ennakoitavissa. Tieteellisten havaintojen mukaan iihmiset myös vaikuttavat jatkuvasti yllättyvän siitä, kuinka kiireisiä he juuri tänään ovat. Syyksi tähän tutkijat mainitsevat tiedon puutteen: emme yksinkertaisesti tiedä tarkoin, millaiset tehtävät kilpailevat ajastamme tulevaisuudessa. Näin ollen kiireisen on siis helppo uskoa, etteivät eteen tulevat asiat ole yhtä kiireellisiä kuin juuri nyt aikaa vievät ja että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, aikataulussa pysyen.

Pian kaikki on paremmin?

Tutkimuksiin osallistuneet koehenkilöt uskoivat tyypillisesti, että heillä on käytettävissään sekä enemmän aikaa että rahaa kuukauden kuluessa kuin nyt, mutta ajan osalta odotukset olivat selvästi suurempia.

Kiireisten kannalta tutkimustulos ei ole lupaava: odotusten muuttaminen entistä realistisemmiksi on tutkijoiden mukaan vaikea tehtävä. Tutkimusta arkinäkökulmasta lukien menneisyys opettaa tehottomasti, koska päivät ja niihin sisältyvät haasteet ja tehtävät ovat raha-asioihin nähden verraten vaihtelevia.

Tutkimus on julkaistu Journal of Experimental Psychology -lehden helmikuun numerossa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    4. 4

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    7. 7

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    8. 8

      Takavuosien Bond-tyttö menetti kaiken – elää rahattomana ja kodittomana: Kuuden hengen perhe ahtautui nuhjuiseen motelliin

    9. 9

      Pikajuna törmäsi pakettiautoon Vaasassa, kaksi ihmistä kuoli – ”Pakettiautosta ei ole kuin puolet jäljellä”

    10. 10

      Paljastuiko härski kuvanmuokkaus? Kylie Jennerin kurvikas kuva kuohuttaa: Tähdeltä ovela kuittaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    9. 9

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi etsii 7-vuotiasta Aleksia – ei tullut koulusta kotiin Kouvolassa

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Pohjois-Korea testasi taas ballistista ohjusta – USA: laukaisu epäonnistui

    4. 4

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää