Soini, Veini

Työelämä

Työntekijöiltä täystyrmäys Postin johdolle – ”Montako epäonnistunutta sijoitusta duunarin pitää maksaa?”

Julkaistu:

PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen syyttää työnantajan edustajaa tarkoitushakuisuudesta.
Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) puheenjohtaja Heidi Nieminen lyttää täysin työnantajan edustajan Ilta-Sanomille antamat lausunnot postilaisten erorahoista ja irtisanomisen jälkeisestä työvelvoitteesta.

– Kun henkilöstöjohtaja (Jaana Jokinen) väittää, että irtisanomisaikana ei olisi juuri työssäolovelvoitetta, niin se ei pidä paikkaansa. En edes muistaisi, milloin olisi sellainen tilanne ollut. Tämä on tarkoitushakuista, Nieminen sanoo.

– Ehkä jossain ylemmissä toimihenkilöissä on sellaisia tilanteita saattanut ollakin, mutta esimerkiksi viime vuonna, kun oli isoja yt-neuvotteluja jakelussa, niin ei taitanut olla ensimmäistäkään postinjakajaa, jolla olisi ollut yhtään irtisanomisajasta työssäolovelvoitteetonta aikaa, Nieminen lisää.

Nieminen korostaa, että maksuun tulevat irtisanomiskorvaukset edustavat yleensä kertakorvausten alimpia luokkia.

– Jos Posti menee työehtosopimuksen mukaan, se noudattaa irtisanomistilanteissa työhöntulojärjestystä. Eli irtisanotuksi tulevat ne, jotka ovat olleet vähiten aikaa talossa. Yleisin irtisanomiskorvaus on silloin 4 000 tai 6 000 euroa, koska normipalkka on keskimäärin noin 2 000 euroa kuukaudessa, Nieminen sanoo.

”Se ei passivoi”

Nieminen syyttää työnantajaa suoranaisesta sekoilusta viime vuonna tehdyissä irtisanomisissa, mistä aiheutui hänen mukaansa Postille merkittäviä lisäkustannuksia.

– Kävi niin, että työnantaja irtisanoi satoja, maksoi irtisanomiskorvaukset ja sitten palkkasi monta sataa ihmistä takaisin, kun huomasivat, että tuli irtisanottua hieman liikaa. Mikä tahansa järjestelmä tulee silloin kalliiksi, Nieminen lataa.

Nieminen kiistää, että Postin nykyinen muutosturva passivoisi irtisanottuja.

– Se ei passivoi. Kun katsotaan meidän työttömyyskassan tilastoja, niin varmaan SAK:laisista työttömyyskassoista, me maksamme suhteessa eniten koulutuspäivärahoja. Se tarkoittaa, että porukka ei ole passivoitunut ja jäänyt kotiin vaan lähtenyt opiskelemaan.

Postipalvelut kannattaa

Ilta-Sanomien jutussa käytettiin koko konsernin liikevoittoa, kun muutosturvaan vuosina 2011–15 käytettyä summa suhteutettiin Postin tulokseen.

Niemisen mukaan tässä kohtaa pitää katsoa peruspostibisneksen lukuja, jotka antavat täysin erilaisen kuvan.

– Se raha, mitä peruspostiduunari on tienannut ja talolle tuonut, on pantu kaikkeen muuhun kuin peruspostitoimintaan.

Totta onkin, että hiipuva Postipalvelut-liiketoiminta on edelleen suhteellisen hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Esimerkiksi viime vuonna se toi Postille 66,1 miljoonan euron liikevoiton. Tämän vuoden tammi–kesäkuussa Postipalvelut-liiketoiminta kerrytti konsernille 26,0 miljoonan euron liikevoiton.

Nieminen arvostelee Postin yritysjohtoa siitä, että perusliiketoiminnassa tienatut eurot on usein hassattu ”maailmalle” tai sellaisiin bisneksiin, joiden kannattavuus on heikko, esimerkkeinä Venäjän liiketoiminta, paketti- ja logistiikkapalvelut tai oman pankin perustaminen ja lopettaminen.

– Kysynkin, kuinka monta epäonnistunutta liiketoimintasijoitusta tai -yritystä peruspostiduunarin pitää maksaa.

Hän nostaa esiin myös Postin epäonnisen brändimuutoksen Postista Itellaksi ja takaisin.

– Ei sekään ollut ihan halpaa maalata ja teipata kaikki kahteen kertaan uudestaan, mutta siitä ei ole paljon lukuja esitelty.
  • Työelämä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää