Elviira, Elvi

Työelämä

Valikko

Viisi asiaa: Nämä syyt ajavat suomalaisen sairauslomalle

Julkaistu:

Kun suomalainen hakeutuu sairauslomalle, oire liittyy syy useimmin selkään tai niveliin.
Suomalaiset ovat sairauslomalla yli 16 miljoonaa päivää vuodessa, selviää Kansaneläkelaitoksen laskelmista. Todellisuudessa määrä on suurempi, sillä laskuihin otetaan mukaan vain yli 9 päivää kestävät ja Kelan korvaamat sairauspoissaolot.

Terveystalon potilastietorekisteriin perustuvasta listauksesta ilmenee, että istumatyön vaivat ajavat suomalaisia pois töistä. Monelta vaivalta voisi myös välttyä liikuntaa harjoittamalla. Nämä vaivat aiheuttivat ylivoimaisesti eniten sairauspoissaoloja:

1. Selkävaivat

2. Mielenterveysongelmat

3. Flunssa ja muut hengitystieinfektiot

4. Olkapäävaivat

5. Polvivaivat

Ortopedian ylilääkäri Ilkka Sinisaari Terveystalosta kertoo, että tuki- ja liikuntaelinten vaivat aiheuttavat usein pitkiä sairauspoissaoloja. Niistä parantuminen vaatii kehon asentojen kontrollointia ja rasituksen selkeää vähentämistä.

Esimerkiksi olkapäävaivoja voisi vähentää tunnistamalla ongelmat varhain ja pohtimalla miten työ vaikuttaa vaivan syntyyn ja paranemiseen.

– Olkanivelen rakenne ei oikeastaan sovellu siihen rasitukseen, johon se arjessa joutuu. Siitäkin syystä olkapäävaivat ovat erittäin yleisiä. Olkanivelen pehmytkudokset rasittuvat aivan eri tavalla kuin esimerkiksi alaraajojen jänteet, Sinisaari sanoo.

Vammoja hoidetaan muun muassa aktiivisella omalla harjoittelulla, työn tauottamisella ja huolehtimalla ergonomiasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Rautatientorin leirin mielenosoittajat palasivat – paikalla kuusi poliisiautoa

    5. 5

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    6. 6

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    7. 7

      Poliisi epäilee: 73-vuotias surmattiin julmasti juhannuksena Helsingissä – uhrin liikkeistä pyydetään havaintoja

    8. 8

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    9. 9

      Löytyykö lantiostasi muodikas kurvi? Nyt halutaan ”viululanteet”

    10. 10

      Laaja kyberhyökkäys useissa Euroopan maissa – lunnaita vaadittu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    3. 3

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    4. 4

      Rautatientorin leirin mielenosoittajat palasivat – paikalla kuusi poliisiautoa

    5. 5

      Juho Eerola: ainakin kaksi harkitsee vielä paluuta perussuomalaisiin

    6. Näytä lisää