Teresa, Tessa, Terttu

Työelämä

Valikko

Nordean liikevoitto pysyi vakaana - aikoo säästää 900 milj. euroa

Finanssikonserni Nordean liikevoitto pysyi loppuvuonna lähes vuoden takaisella tasolla.
Liikevoitto oli loka-joulukuussa 1 006 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden vertailukaudella oli 1 034 miljoonaa.

Konsernijohtaja Christian Clausenin mukaan Nordea arvioi luottojen kysynnän ja asiakastoiminnan pysyvän vaimeampana kuin vielä viime vuonna odotettiin. Siksi yhtiö aikoo nopeuttaa ja laajentaa tehostamisohjelmaansa.

Nordean mukaan säästötavoite on nostettu 450 miljoonasta eurosta 900 miljoonaan euroon vuosina 2013–2015. Siitä 210 miljoonaa on jo kasassa.

Yhtiö ei tiedotteessaan kerro, kuinka isoja henkilöstövaikutuksia tiukennetulla säästötavoitteella mahdollisesti on. Luvassa on kuitenkin muun muassa konttoriverkoston sopeuttamista muuttuvaan asiakaskäyttäytymiseen, IT-toimintojen tehostamista ja keskitettyjen toimintojen kululeikkauksia. Nordea lupaa kertoa säästöohjelmasta lisää myöhemmin tänä vuonna.

Nordean koko viime vuoden liikevoitto parani toissa vuodesta kaksi prosenttia ja nousi yli 4,1 miljardiin euroon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

    6. 6

      Tunnettu pesäpallovaikuttaja hermostui mopopoikien ”pelleilyyn” – takaa-ajo toi tuomion kolmesta eri rikoksesta

    7. 7

      Syy Trumpin poikkeukselliseen kutsuun? NY Times: Pohjois-Korea voi tuottaa uuden ydinpommin 6–7 viikon välein

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      Ethän vain keitä nakkeja? Yleisin tapa ei olekaan se oikea

    10. 10

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    7. 7

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nyt pettäjämiehiä kuumottaa: Vapunpäivä voi tuoda karun yllätyksen

    5. 5

      Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

    6. Näytä lisää