Sami, Samuli

Tiedeuutiset

Jättimäinen asteroidi ohittaa Maan perjantaina

Julkaistu:

Läpimitaltaan noin 2,8 kilometrin mittainen asteroidi 1998 QE2 ohittaa Maan ensi perjantaina noin 5,8 miljoonan kilometrin etäisyydeltä.
- Tämä on todella suuri asteroidi, kooltaan samaa luokkaa kuin asteroidi, jonka tormäys johti dinosaurusten joukkotuhoon. Asteroidi tulee hyvin lähelle meitä, mutta olemme onneksi seuranneet sen rataa hyvin huolellisesti ja tiedämme varmuudella, ettei se iskeydy meihin, Kalifornian La Canada Flintgradessa toimivan Jet Propulsion Laboratoryn tutkija Amy Mainzer vakuttaa Phys.org-verkkosivustolla.

Asteroidi ohittaa Maan noin 5,8 miljoonan kilometrin eteäisyydeltä eli noin 15 kertaa kauempaa kuin Maan ja Kuun välinen etäisyys.

Asteroidi 1998 QE2:n tiedetään olevan mustan, nokimaisen aineen peitosssa.

- Tämä saattaa viitata siihen, että asteroidi on peräisin liian läheltä Aurinkoa lentäneestä komeetasta . Se on myös saattanut irtautua Marsin ja Jupiterin väliseltä asteroidivyöhykkeeltä, Mainzer arvioi.

Asteroidin kulkua seurataan tiiviisti Kalifornian Goldstonessa toimivalla Deep Space Network -tutkimusohjelman radioteleskoopilla ja Puerto Ricossa sijaitsevalla Arecibon observatorion radiotelekoopilla.

Näiden voimakkaiden radioteleskooppien avulla asteroidin pinnalta kyetään ohitushetkellä tutkimaan kohteita, joiden halkaisija on noin 3,6 metriä.

Seurravan kerran 1998 QE2 ohittaa Maan vasta vuonna 2119.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

    8. 8

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    9. 9

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    10. 10

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    5. 5

      Siirtolapuutarhamökki paloi Helsingissä

    6. Näytä lisää