Jyrki, Jyri, Jori

Tuoreimmat tiedeuutiset.

Valikko

SS: Kuopion vihreälle tulipallolle löytyi selitys

Kuopion seudulla nähtiin torstai-iltana outo tulipallo, joka osoittautui meteoriksi.
Meteori paloi ilmakehässä lähes täysin, kertoo Savon Sanomat. Se kuitenkin pudotti muutaman kymmenen gramman kokoisia meteoriittihitusia noin 20 kilometriä Kuopiosta kaakkoon.

Lehden haastattelema Tähdet ja avaruus -lehden päätoimittaja Marko Pekkola kertoo, että hituset olivat niin mitättömiä, ettei niistä voi puhua meteoriitteina.

- Kappale oli alun perin muutamien kilojen painoinen, mutta koska se tuli kovalla nopeudella eli noin 30 kilometriä sekunnissa, sen voi sanoa palaneen ilmakehässä loppuun. Mitään etsintöjä tuollaisille pikkuhitusille ei ole järkevää järjestää.

Vihreästä tulipallosta tehtiin useita kymmeniä havaintoja Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmään.
Niitä tuli Ahvenanmaalta Kuopioon ulottuvalta alueelta.

Havaintoja tämän kokoisista tulipalloista tehdään vuosittain useita.

Sellaisia, joista maahan putoaa vähintään satoja grammoja tavaraa, havaitaan kuitenkin vain pari kolme kertaa vuodessa.

Edellinen vastaava havainto tehtiin jokin aika sitten Jämsän suunnalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

    5. 5

      Kehä ja nainen pelastivat taposta tuomitun suomalaisnyrkkeilijän – noudatti vankilassa omaa selviytymisstrategiaa

    6. 6

      Etsijäkonkari on tutkinut Kulosaaren edustaa löytääkseen kadonneen Valtteri Ihalaisen: ”Tämä on epävarma tapaus”

    7. 7

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    8. 8

      Granlund, Koivu ja Haula tylysti kesälomalle – Leijonille jäämässä luu käteen Minnesotasta

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkaa Australiaa ydinaseilla

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    2. 2

      Välikohtaus Helsinki-Vantaalla – poliisi talutti kiljuvan irakilaismiehen ulos lentokoneesta

    3. 3

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    4. 4

      Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

    5. 5

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    6. 6

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    7. 7

      Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

    8. 8

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    9. 9

      Yksi nousi Opelin kyytiin, toinen katosi kesken ahventen savustuksen – näissä 11 katoamisessa epäillään henkirikosta

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    8. 8

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Tällä kysymyksellä Antti olisi voittanut historian suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – Olisitko uskaltanut ottaa riskin?

    5. 5

      Kehä ja nainen pelastivat taposta tuomitun suomalaisnyrkkeilijän – noudatti vankilassa omaa selviytymisstrategiaa

    6. Näytä lisää