Liikunnalla ”leuhkiva” ärsyttää muita – asiantuntija kertoo nyt miksi

Me Naiset
Urheilusuorituksistaan somepäivityksiä tehtaileva tyyppi voi saada muiden hermot kireälle.
Me Naiset kertoi aiemmin tällä viikolla somessa kiertäneestä mielipidekirjoituksesta, jonka laatijaa ärsyttää pitkän työpäivän jälkeen tuhottomasti, jos kotimatkalla vastaan tulee ”itseensä tyytyväinen lenkkeilijä”. Kirjoituksen innoittamana Me Naiset kysyi lukijoiltaan, riipiikö heitäkin muiden liikkuminen ja siitä tiedottaminen somessa.

Suurinta osaa kyselyyn vastanneista muiden liikkuminen ei rassannut – moni kannusti kaikkia harrastamaan liikuntaa sydämensä kyllyydestä. Mukaan mahtui kuitenkin myös heitä, jotka jakoivat mielipidekirjoituksen tuskan:

”Kun näen ihmisen reippaana lenkillä tai tomeran somepäivityksen, minulle tulee tunne, että olen jotenkin huono ihminen verrattuna häneen. Tiedän, että se tuskin on urheilijan tarkoitus, mutta en voi tunteelle mitään”, eräs kyselyyn vastanneista kommentoi.

Vapaa-ajasta on tullut vaativaa

Psykiatri Juhani Mattilan mukaan muiden liikuntaharrastuksesta ärsyyntyminen on vakavasti otettava ilmiö. Yksittäistä syytä hän ei sille osaa nimetä.

– Ärsyyntymistä voi aiheuttaa esimerkiksi omat riittämättömyyden, huonommuuden ja kateuden tunteet, hän kertoo.

Muiden tekemisestä johtuva ärsytys kumpuaa usein siis omasta elämästä. Jos ihmisellä ei esimerkiksi riitä aikaa ja energiaa revetä lenkkipolulle, saattaa se heijastua negatiivisina tunteina muita kohtaan.

– Nykyään työn lisäksi myös vapaa-ajalta vaaditaan jatkuvaa tekemistä. Kaikkien pitäisi koko ajan olla tekemässä jotain tai lähtemässä lenkille – muuten on huono ihminen. Muiden liikkuminen saattaa muistuttaa nyky-yhteiskunnan aktiivisuusvaatimuksesta ja aiheuttaa sitä kautta riittämättömyydentunteita, jos ei jaksakaan koko ajan olla menossa.

Myös kateudella on ilmiössä sormensa pelissä.

– Jos näkee lenkkipolulla hyvässä kunnossa ja uusissa vaatteissa juoksevan ihmisen, saattaa alkaa ajatella kaikkia niitä asioita jotain itsellä ei ole: aikaa, rahaa, voimia tai tilaisuutta.

Moni Me Naisten kyselyyn vastanneista kertoo ärsyyntyvänsä muiden liikuntaan juuri siksi, että se muistuttaa oman elämän haasteista.

”Minulla on hankala selkä- ja polvivamma joka estää liikkumisen. Hidas kävely on oikeastaan ainoa laji, jota voi vaihtelevasti kivuista ja säryistä johtuen harrastaa. Jotkut ”urheilijat” jaksavat aina kertoa minulle, että minun pitäisi harrastaa enemmän liikuntaa. Se on törkeää. Heillä ei ole mitään hajua, mikä minun tilanteeni on!”

”Teen vähintään 10-tuntisia työpäiviä ja käyn vanhan äitini luona hoitokodissa päivittäin. Ottaa suuresti pannuun, että jollain on aikaa kuntoilla. Haluisin itsekin, mutta minulle ei ole aikaa.”

”Suorituksista kailottaminen somessa ja työpaikoilla ärsyttää kaikista eniten. Varsinkin, jos kailottaja tietää, että kuulolla on ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tai aikaa harrastaa. Minulla on kotona lapset ja kumppani reissutöissä. Minulle ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta lähteä juoksulenkille ihanaan talvisäähän, vaikka mieli tekisi!”

Osa haluaa olla muiden yläpuolella

Savon Sanomien mielipidekirjoituksen kirjoittaja arveli, että ”tiukoissa trikoissa laukkaaminen on monelle vain tapa tehdä toiselle paha mieli”. Onko tässä ajatuksessa mitään perää? Mattila mukaan voi ollakin.

– On olemassa ihmisiä, joilla on kova tarve olla muiden yläpuolella ja voittajia. Ymmärrän hyvin, miksi tällaiset ihmiset ärsyttävät muita.

Esimerkiksi omasta urheilustaan someen päivittelemisessä saattaa hyvinkin olla kyse siitä, että haluaa korostaa omaa tomeruuttaan ylitse toisten.

– Somessa asioista ylvästely on itsekeskeistä puuhaa. Kun kerrot muille käyneesi lenkillä, tiedon tarkoituksena ei yleensä ole herättää keskustelua muiden kanssa. Kertomisesta saa mielihyvää, koska oma reippaus tulee kaikkien tietoon.

Toki osalla voi Mattilan mukaan olla myös pyyteetön pyrkimys tsempata muita liikkumaan, kun he postaavat treenipäivityksiä muiden nähtäville.

– Kannattaa muistaa, että leuhkimisella on tapana ärsyttää ihmisiä. Liikuntapäivityksille pitäisi valita sellainen yleisö, joka haluaa nähdä niitä. Kaikille ne eivät nimittäin ole ensinkään innostavia, vaikka kuinka yrittäisi olla kannustava esikuva.

Entä mitä sellaisen ihmisen kannattaisi tehdä, jos muiden urheilu ärsyttää? Mattilan mielestä ärsytykseen ei auta muu kuin tilanteen hyväksyminen.

– Toki sosiaalisesta mediasta voi piilottaa ne päivitykset, jotka aiheuttavat itselle negatiivisia tunteita. Mutta lenkkipolulla meneville ihmisille ei voi mitään: maailmaa ja todellisuutta ei voi muuttaa.

Lue myös:

Naiset kertovat, mikä ystävässä ärsyttää: "Hän kohtelee miestään kuin pikkulasta"

Tämän takia kännykän räplääminen toisen seurassa ärsyttää – naiset kertovat

Voihan ”itseensä tyytyväinen lenkkeilijä”! Ärsyttääkö sinuakin muiden urheilu?
  • Me Naiset
  • Treeni

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. 6

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    7. 7

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    8. 8

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    6. Näytä lisää