Terveys

Saara, 23, sai aivovamman: ”On noloa, kun joku tulee halaamaan kadulla, enkä tiedä, kuka hän on”

Julkaistu:

Saara Auvinen, 23, loukkaantui ratsastusonnettomuudessa. Aivovamma muutti aktiivisen yrittäjän riippuvaiseksi toisten avusta.
Saara Auvinen, 23, ei välttämättä tunnista kadulla tuttujaan. Hän nukkuu 14 tunnin yöunet plus päiväunet. Joskus hänen yöunensa kestää 18 tuntia.

– Olen toimintakyvytön, jos nukun vain 12 tuntia, Saara kertoo tavatessamme hänen kotikulmillaan Helsingin Kalliossa.

Saara Auvisella on keskivaikea aivovamma, josta on seurauksena vaikea toiminnanvajaus. Mutta vieraan silmissä Saara vaikuttaa vain harvinaisen viehättävältä nuorelta naiselta.

Suomessa on noin 100 000 ihmistä, joilla on oireileva aivovamman jälkitila. Se ei välttämättä näy ulospäin, mutta voi vaikuttaa arjesta selviytymiseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Joskus tekisi mieli laittaa lappu rintaan: Olen aivovammainen, Saara hymähtää.

 

On noloa, kun joku tulee halaamaan kadulla, enkä tiedä, kuka hän on. Se on lottoarvontaa, minkä asian pää muistaa.

Hän joutuu usein kinkkisiin tilanteisiin sairautensa näkymättömyyden takia. Vain läheiset mieltävät esimerkiksi Saaran muistiongelman.

– En aina tunnista uudempia tuttavia. On noloa, kun joku tulee halaamaan kadulla, enkä tiedä, kuka hän on. Se on lottoarvontaa, minkä asian pää muistaa, Saara kertoo.


ELOKUUSSA 2014 hevosalan yrittäjä Saara Auvinen oli Salossa ratsuttamassa asiakkaansa hevosta. Yhtäkkiä tapahtui jotakin odottamatonta: hevonen säikähti ja heitti Saaran selästään nostamalla takapäänsä.

Saara lensi kovalle hiekkakentälle – ja löi päänsä.

Ambulanssi vei Saaran HUS:n Töölön sairaalaan, jossa todettiin aivo- ja niskavamma. Hän oli loukannut myös lantionsa ja polvessa oli murtuma.

– En muista mitään seuraavista viikoista. Tilanteeni vakavuutta en ymmärtänyt vielä laitoskuntoutuksen ekalla jaksollakaan. Yksi aivovamman oire on, ettei tiedosta oireitaan, Saara kertoo.

Ennen onnettomuutta Saara oli varsinainen energiapakkaus. Hän suoritti useita tutkintoja hevos- ja liikunta-alalta. 15 tunnin työpäivät olivat hänelle tavallisia.

– Aamupäivät olin esimiestehtävissä torilla marjamyynnissä. Perustin pop-up-kukkakauppojakin. Iltapäivät ja illat opetin ratsastamista ja ratsutin asiakkaiden hevosia, Saara muistelee.

Hän opetti myös kilparatsastajia. Myös vammaisille hän piti ratsastustunteja aavistamatta omaa kohtaloaan.


Sairaalasta kotiuduttuaan Saara oli yksi–kaksi tuntia vuorokaudesta hereillä. Avomies herätti hänet välillä syömään ja vessaan. Hän käveli, mutta hitaasti.

Huonon tasapainonsa takia Saara ei vieläkään kävele pidempiä matkoja. Väsyneenä hän saattaa kaatuilla kuin humalainen.

– Nälkää ja janoa en tunne ollenkaan, Saara kertoo.

Se on iso ongelma yhdistettynä huonoon muistiin.

– Puolisoni ja henkilökohtainen avustajani muistuttavat syömisestä ja juomisesta. Ihanat naapuritkin tekevät minulle ruokaa ja kävelyttävät, Saara kertoo.

 

Aivovammaisuudella on myös huono ja väärä kaiku. Aivovamma ei ole älyvamma.

Henkilökohtainen avustaja Saaralla on pari kertaa viikossa. Esimerkiksi tukan pesu ja säilykepurkin avaaminen ovat hänelle mahdottomia tehtäviä.

Tietokonetta hän käyttää ja kirjoittaa blogia elämästään keskittymiskykynsä rajoissa. Usein kirjoittaminen loppuu sormien vapinan takia.

– Kirjoittaminen on jaksotettava usealle päivälle. Muut korjaavat tekstiäni, muuten siellä toistuisi sama asia, Saara tietää.


NISKAKIPU Saaralla on koko ajan, usein päänsärkykin. Välillä hän hakee kipupiikin sairaalasta, jonne hän on joutunut myös muiden aivovamman jälkioireiden takia.

– Voin nauraa, vaikka olisin surullinen. Ja ärhentelen helpolla, mistä läheiset ovat saaneet osansa, Saara kertoo vaikeudestaan ilmaista itseään oikein.

Miten parisuhde kestää tilanteessa, jossa toinen nukkuu valtaosan ajasta, tarvitsee apua eikä muista asioita?

– Ehkä se on kestänyt sen takia, että muija nukkuu koko ajan, Saara naureskelee.


Saaraa kutsutaan kaveripiirissään mustan huumorin kuningattareksi. Lähikaveritkin voivat jo heittää läppää Saaran kinkkisistä tilanteista. Huumori ei muuta mitään, mutta joskus siitä on apua.

Kaiken keskellä Saara on aloittanut Suomen Ratsastajainliiton kanssa ideoimansa turvallisuuskampanjan.

– Ilman kypärää olisin myös neliraajahalvaantunut – tai kuollut. Se oli kahden millin päässä. Olen mielettömän kiitollinen kypärälle!

Aivovammaisena esilläolo on Saaralle raskasta, mutta hän haluaa lisätä tietoisuutta kypärän tarpeellisuudesta ja aivovammaisuudesta, joka on usein näkymätön sairaus.

– Sitä voi näyttää vaikka kuinka nätiltä ja olla silti vaikeasti aivovammainen. Aivovammaisuudella on myös huono ja väärä kaiku. Aivovamma ei ole älyvamma.

Saara sai takaisin iloaan ja energiaansa, kun hän päätti, että oman asenteensa voi aina valita.

– Tavoitteeni on nyt saada kaksi toimintakykyistä tuntia vuorokaudessa.

Kun Saara sanoo tuon, oma kevätväsymys tuntuu naurettavalta kitinältä. Nälkäkin on oikeastaan mahtava tunne...


ON TURHA kysyä, miltä Saarasta tuntuu elämä ilman hevosia. Hän on istunut hevosen selässä 18 vuotta, valtaosan elämästään.

– Olen käynyt nyt vain pari kertaa tallilla katsomassa hevosia. Pelkästään tallille menemisestä tulee liian pitkä päivä.

Omaa hevosta Saaralla ei ole, mutta tunneside hänellä on moniin hevosiin. Edelleen.

– En ole alkanut pelätä hevosia. En tiedä, onko se aivovammaisuuteen kuuluvaa tyhmyyttä, Saara vitsailee.

Jokin aika sitten Yle uutisoi Saaran kiistasta vakuutusyhtiö Lähitapiolan kanssa. Saaralla oli yrittäjän kattava tapaturmavakuutus. Marraskuusta lähtien vakuutusyhtiö on pitänyt häntä työkykyisenä.

– Yhtenä perusteena on, ettei minua ole tutkittu yliopistollisessa sairaalassa. Eikö Hyks olekaan yliopistollinen sairaala?

Saaralla on kansiokaupalla papereita. Lääkärit eivät pidä häntä työkykyisenä. Myös muutoksenhakulautakunnan uusimmassa päätöksessä hänen katsotaan tarvitsevan korvauksia mm. kuntoutukseen.

– Olen nyt toiveikas, Saara toteaa kiistasta.


Syksyllä Saara joutui lopettamaan Hyksin aivovammapoliklinikan kuntoutuksen rahapulan takia. Hänen tulonsa ovat alle 500 euroa.

– Olen saanut apua Kelan kustantamasta kuuden viikon laitoskuntoutusjaksosta Validiassa. Mutta kuntoutusta tarvitsen jatkossakin, eikä siinä saisi olla taukoja.

Viime kesänä Saara kokeili marjamyyntiä veljensä yrityksessä, mutta veli lähetti hänet nopeasti kotiin nukkumaan.

– Vaikutin siltä kuin olisin vihainen asiakkaille, vaikka en tuntenut itseäni vihaiseksi, Saara kertoo.

Saaran aivovamman jälkitilan arviointi on kesken. Hyviä muutoksia voi vielä tapahtua.

– Ratsastamista minulle ei suositella, sillä pää ei kestäisi toista iskua. Mutta kyllä minä toivon vielä ratsastavani, Saara sanoo reippaasti, vaikka kyyneleet pyrkivät silmään.

Blogissaan Saara on kirjoittanut: ”On paljon tietoa, taitoa ja ajatuksia, mutta ne ovat kuin kaltereiden takana väsymyksen takia”.

Jonakin päivänä kalterit ehkä poistuvat, tai ainakin joustavat.

– Tavoitteeni on kuntoutuminen työkykyiseksi, mutta en tule samaksi ihmiseksi, joka olin ennen onnettomuutta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aftonbladet: Asemiehet hyökkäsivät bingohalliin Tukholman liepeillä

  2. 2

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  3. 3

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  4. 4

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

  7. 7

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Cheekin paljon odotettu veto keräsi ylistystä – ”Taitaa olla pikkujoulubileiden kestosoitto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aftonbladet: Asemiehet hyökkäsivät bingohalliin Tukholman liepeillä

  2. 2

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  3. 3

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  4. 4

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  4. 4

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. Näytä lisää