Ikääntyneiden leikkauspotilaiden päihtymyksestä tullut ongelma

Eläkeikäisten päihteiden käyttö on muodostunut akuuttia hoitoa haittaavaksi ilmiöksi tuki- ja liikuntaelinsairauksissa, arvioi Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
Tampereen yliopistolliseen sairaalaan tulee lähes päivittäin päivystyspotilaita, joiden päihtymys estää ja siirtää esimerkiksi leikkausten tekemistä. Kuukaudessa potilaita kertyy kymmenittäin ja vuodessa satoja.

Potilaat ovat tyypillisesti eläkeikäisiä, jotka ovat kaatuneet, pudonneet tai muuten loukanneet itsensä päihtyneinä. Ilmiö on tuttu erityisesti arkipäivinä. Työikäiset sen sijaan juovat ja loukkaavat itsensä tyypillisesti viikonloppuisin. Ilmiö esiintyy kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Joukossa on ollut useita erittäin hyvin koulutettuja ja hyvätuloisia potilaita.

Potilasta ei voi leikata päihtyneenä, eikä pitkään jatkunutta yhtäjaksoista juomista voi lopettaa kertaheitolla. Käytännössä osastolla joudutaan aloittamaan päihdevieroitus ennen kuin potilaan leikkausta voidaan ryhtyä valmistelemaan. Lääkärin mukaan moni kuvittelee hallitsevansa oman alkoholinkäyttönsä. Juomista saatetaan peitellä myös läheisiltä.

– Sairaalahoitoa vaativan tapaturman yhteydessä asian vakavuus ja laajuus tulee lopulta ilmi, kertoo osastonylilääkäri Heikki Mäenpää Taysin tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuualueelta.

Kaatumistapaturmat hyvä mittari

Kiireettömissä leikkauksissa Tampereella havaittu ilmiö ei näy samalla tavalla kuin päivystystilanteissa. Heikki Mäenpää uskoo, että erikoissairaanhoitoa arvostetaan Suomessa niin paljon, että kiireettömiin toimenpiteisiin valmistaudutaan kotona myös päihteitä vähentämällä.

Nuorten potilaiden kohdalla vanhemmat osallistuvat usein aktiivisesti hoidon suunnitteluun, kun päihdeongelma tulee sairaalassa esille. Sen sijaan ikääntyneempien kohdalla lapset harvoin osallistuvat yhteiseen keskusteluun.

– Raportoimme päihdeongelmasta jatkohoitoon esimerkiksi terveyskeskukseen, mutta tehokkainta olisi ottaa asia reippaasti perhepiirissä esille, Mäenpää kehottaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

  3. 3

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  4. 4

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  5. 5

    Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

  6. 6

    Savon Sanomat: 7-vuotiaan pojan yliajosta syytetty mies murtui oikeudessa

  7. 7

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  8. 8

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  9. 9

    Kotiliesi: Vappu Pimiä sijoitti luomubisnekseen ja menetti rahansa

  10. 10

    Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  2. 2

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  3. 3

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  4. 4

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  5. 5

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  6. 6

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  9. 9

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  10. 10

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    Valelääkäri Esa Laihon tuomio koveni – määrättiin heti vangittavaksi

  3. 3

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  4. 4

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  5. 5

    Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

  6. Näytä lisää