Tutkimus: Sokeri pois lapsilta, terveys koheni 10 päivässä

Julkaistu:

Lapset
THL:n professori pitää tutkimusta kiinnostavana.
Kun pulleiden lasten ruokavaliosta poistettiin lisätty sokeri, heidän terveytensä koheni vain kymmenessä päivässä, kertoo tuore yhdysvaltalaistutkimus.

Tutkimuksessa seurattiin 43:a lasta, jotka ovat ylipainoisia ja joilla on metabolisen oireyhtymän oireita, kertoo New York Times.

Metabolinen oireyhtymä nostaa riskiä sairastua sydän- tai verisuonisairauksiin. Oireyhtymään liittyvät keskivartalolihavuus sekä muut oireet, kuten ongelmat veren rasva-arvoissa, kohonnut verenpaine tai häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta.

Tutkimuksessa lasten ruokavaliosta poistettiin lisättyä sokeria sisältävät ruoat ja tilalle annettiin saman kalorimäärän verran muita hiilihydraatteja. Kymmenen päivän jälkeen havaittiin myönteisiä muutoksia kolesteroliarvoissa, verenpaineessa ja sokeriaineenvaihdunnassa.

– Tämän tutkimuksen mukaan voimme vaikuttaa lasten aineenvaihduntahäiriöihin ilman kalorien vähentämistä tai painon pudottamista vain poistamalla lisätyn sokerin heidän ruokavaliostaan, kommentoi tutkimusta johtanut tohtori Robert Lustig New York Timesille.

”Sokerin syöntiä pitäisi vähentää”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen professori Erkki Vartiainen pitää tutkimusta kiinnostavana.

– Tulokset ovat varsin mielenkiintoisia, mutta vaativat vielä vahvistusta. Tutkimus on aika pieni ja lyhytaikainen, eikä siinä ole kontrolliryhmää. Tätä tutkimuslinjaa pitäisi ehdottomasti jatkaa isomalla aineistolla, hän arvioi.

Vartiainen sanoo, että aiemmin suositukset sokerin vähentämisestä ovat perustuneet pitkälti hampaiden terveyteen.

– Enenevässä määrin on kuitenkin näyttöä myös siitä, että suurella sokerinsyönnillä on yhteys kakkostyypin diabetekseen.

Professori muistuttaa, että vielä kymmenen vuotta sitten metabolinen oireyhtymä tai kakkostyypin diabetes olivat lapsilla lähes tuntematon ilmiö.

– Suosituksena on jo, että sokerin syöntiä pitäisi vähentää. Tällä hetkellä suomalaislapset ja nuoret saavat noin 14 prosenttia energiastaan sokerista, mikä tulee pitkälti karkeista, limppareista ja makeista jälkiruoista. WHO:n mukaan määrän pitäisi olla alle 10 prosenttia, ja lisähyötyjä näyttää tulevan, jos se laskee aina 5 prosenttiin saakka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Juurineen revityt hillat herättivät porun – oletko kuullut marjanpoimijoiden 500 metrin säännöstä?

    7. 7

      Trump on taipumassa Venäjä-pakotteiden hyväksymiseen

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Sallittua vai ei? Maria Veitola julkaisi poikkeavan rekrytointi-ilmoituksen – muokkasi Facebook-tekstiä jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    10. 10

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    4. 4

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. Näytä lisää