Tiina, Kirsi, Krista

Tennis

Valikko

Williams jättää loppukauden väliin ja menettää miljoonia

Julkaistu:

Tennis
Viime syksynä Serena tienasi WTA:n mestaruuskisasta lähes kaksi miljoonaa euroa.
Naistenniksen ykköspelaajan Serena Williamsin motivaatio loppui, kun aito Grand Slam eli kaikkien neljän arvokisan mestaruus samana vuonna jäi US Openissa kahden ottelun päähän.

Williams ilmoitti jättävänsä terveydellisten syiden takia väliin loppukauden turnauksensa.

34-vuotias amerikkalaispelaaja oli suunnitellut osallistuvansa ensi viikolla Kiinan avoimiin ja WTA:n mestaruusturnaukseen loka-marraskuun vaihteessa. Nyt molemmat mäiskitään ilman Williamsia.

– Vetäydyn turnauksista Pekingissä ja Singaporessa hoitaakseni terveyttäni ja saadakseni aikaa parantua kolhuista, 21-kertainen arvokisamestari sanoi tiedotteessaan.

Williams ei ole pelannut sen jälkeen, kun kärsi US Openin välierässä sokkitappion Roberta Vincille. Serena oli liittymässä aidon Grand Slamin voittaneiden mestarien harvalukuiseen kerhoon, kunnes karahti italialaiseen.

– Olen pelannut loukkaantuneena pitkin vuotta. Välillä kipu on ollut kyynärpäässä, joskus polvessa. US Openissa kipu oli sydämessä, Williams viittasi Vinci-tappioon.

Loppukauden väliin jättäminen maksaa Williamsille tukun rahaa. Hän menettää runsaan 400 000 euron bonuksen, jonka pelaaja saa osallistumisesta kaikkiin ykköskategorian turnauksiin.

Lisäksi Williamsille ei kerry palkintorahaa kauden päättävästä WTA:n mestaruusturnauksesta. WTA-finaaleissa on jaossa eniten rahaa Grand Slamien jälkeen. Nyt yhteispotti on seitsemän miljoonaa dollaria eli lähes 6,5 miljoonaa euroa.

Williams on voittanut kolme edellistä WTA:n mestaruusturnausta. Viime syksynä hän tienasi kisasta noin 1,9 miljoonaa euroa.

Williamsin, 34, ei tarvitse enää miettiä yksittäisten kisojen palkintorahoja. Voimapesä on tienannut urallaan palkintorahoina lähes 70 miljoonaa euroa.

Se on luku, jonka ylittää ammattilaistenniksessä vain kaksi miestä: Roger Federer ja Novak Djokovic.

Vaikka Williams vetäytyi loppukauden kisoista, hän säilyttää silti asemansa WTA-rankingin ykkösenä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      70-vuotias mies katosi Pohjois-Pohjanmaalla – poliisi etsinyt lintuharrastajaa suoalueelta jo kaksi päivää: ”Maasto on todella haastavaa”

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Tällaista ruokaa Putinille tarjotaan Savonlinnassa: Kalaa, sieniä ja olutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

    6. Näytä lisää