Minna, Vilma, Miina

Tennis

Valikko

Roger Federer hävisi Robin Söderlingille

Julkaistu: , Päivitetty:

Turnausvoittoa puolustava Roger Federer hävisi Ranskan avoimissa Ruotsin Robin Söderlingille. Sateinen puolivälieräottelu päättyi lopulta lukemiin 3-6, 6-3, 7-5, 6-4.

Sveitsiläisen ennätyksellinen putki, 23 peräkkäistä major-turnauksen välieräpaikkaa, ei siis saanut enää jatkoa.

Söderling onnistui nyt jo toistamiseen järjestämään jymypaukun Roland Garros'n punaisilla massakentillä. Vuosi sitten hän pisti pisteen Rafael Nadalin neljän peräkkäisen turnausvoiton putkelle passittamalla espanjalaisen kotiin jo neljännellä kierroksella. Nadalin tippumisen myötä Federer nappasi ainoan häneltä vielä puuttuneen major-turnausvoiton kukistamalla finaalissa - Söderlingin.

Ennen tiistaista ottelua Federerin ja kylmäpäisen ruotsalaisen kohtaamiset olivat puhtaasti 12-0.

Federerillä oli peli uomissaan vielä avauserässä, jonka hän voitti yhden murron turvin 6-3. Sen jälkeen sveitsiläinen ei kuitenkaan enää ollut oma itsensä. Söderling karkasi toisessa erässä 3-0-johtoon eikä murtunut, vaan vei erän 6-3. Kolmannessa Federerillä oli jo eräpallo, mutta Söderling nousi 7-5-erävoittoon.

Neljännessä erässä Federer ylsi aikaiseen murtoon, mutta ruotsalainen ei hermostunut. Kaksi murtoa käänsi erän loppulukuihin 6-4, ja Söderlingille uran ensimmäinen voitto Federeristä oli tosiasia.

- Tulin tähän turnaukseen suurella itseluottamuksella, ja tänään pelasin todella, todella hyvin, 25-vuotias Söderling soperteli kenttähaastattelussa pyöritellen yhä epäuskoisena päätään suuren voittonsa jälkeen.

Peräti 14 ässäsyötön ja 19 kämmenohituksen edessä antautumaan joutunut Federer totesi itse hukanneensa voiton avaimet. Toki sympaattinen supertähti myönsi kunniaa vastustajallekin.

- No, olen tietyllä lailla pettynyt. En pelannut mielestäni huonosti, joten on helpompi pudota näin, Federer pohti.

- Olosuhteet olivat hankalat, mutta hän (Söderling) vastasi aika hienolla tenniksellä. Minulla oli mahdollisuuteni 5-4-johdossa kolmannessa erässä, mutta hän jatkoi painostusta aggressiivisesti.

Ensimmäistä kertaa Grand Slam -kiertueella sitten 2004 välierät pelataan ilman Federeriä. Tuolloin hän tippui pelistä jo Ranskan avointen kolmannella kierroksella.

Viidenneksi sijoitettu Söderling kohtaa välierässä perjantaina 15:nneksi sijoitetun tshekki Tomas Berdychin, joka selvisi helposti Venäjän Mihail Jutshnista 6-3, 6-1, 6-2. Berdych ei ole hävinnyt vielä erääkään tämän vuoden Ranskan avoimissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  2. 2

    Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

  3. 3

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  4. 4

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Riistakamera tallensi uskomattomia otoksia – karhu mässäili hirvellä, popsi lopuksi antennin

  7. 7

    Poliisilta poikkeuksellinen varoitus vanhemmille – jopa viidesluokkalaiset tytöt liikkuvat aikuisten miesten seurassa

  8. 8

    Uskomaton trilleri! Pittsburgh rynni finaaleihin – Olli Määtällä ennätysurakka

  9. 9

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  10. 10

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  2. 2

    Säätilassa tapahtuu viikonloppuna kaksi selvästi havaittavaa käännettä

  3. 3

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  4. 4

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. Näytä lisää