Usko tulevaisuuteen kasvaa pk-yrityksissä

Julkaistu:

Joka kolmas pieni ja keskisuuri yritys arvioi suhdanteiden paranevan seuraavan vuoden aikana, ilmenee tänään julkistetusta barometrista. Joka kuudes pelkää suhdanteiden heikkenevän edelleen.
Edellisessä barometrissa näkynyt toiveikkuus on voimistunut ja konkretisoitunut. Syksyllä parempia suhdanteita ennakoivia pk-yrityksiä oli neljä prosenttiyksikköä vähemmän.

Kyselyn mukaan pk-yritykset kaikilla toimialoilla uskovat, että työpaikkoja voidaan jopa hieman lisätä.

– Vaikeaksi nykytilanteen tekee se, että tuotantokustannusten nousuarviot ovat samaa tasoa kuin viime vuosikymmenen puolivälissä, kun talous kasvoi. Nyt samankaltaiseen kustannusnousuun joudutaan sopeutumaan huomattavasti vaisumman kysynnän ja kannattavuuden oloissa, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus tiedotteessa.

Pk-yritysten arviot investointien lähiajan kehityksestä paranivat hieman edellisestä barometrista. Silti investointejaan vähentäviä yrityksiä on edelleen enemmän kuin niitä, jotka aikovat lisätä investointeja.

Taloustutkimuksen toteuttamaan Pk-yritysbarometriin vastasi yli 6 000 yrittäjää eri puolilta Suomea. Barometrin tekevät Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö kaksi kertaa vuodessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    2. 2

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    3. 3

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    7. 7

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Aktian Schauman kertoo, miksi bkt:n neljännesvuositilinpidon tulkinta on ”todella kivaa työtä”

    10. 10

      Toyotan myynti kasvoi – jäi silti kolmoseksi alkuvuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    2. 2

      Uusi postilaki: Kirje voi viipyä jopa viikon eikä joka lähetykselle ole mitään aikarajaa

    3. 3

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    6. 6

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    7. 7

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    8. 8

      Aktian Schauman kertoo, miksi bkt:n neljännesvuositilinpidon tulkinta on ”todella kivaa työtä”

    9. 9

      Toyotan myynti kasvoi – jäi silti kolmoseksi alkuvuonna

    10. 10

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    2. 2

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    5. 5

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    6. 6

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    7. 7

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    11. Näytä lisää