Julkinen haaste: Maksa laskusi ajallaan!

Yritykset viivyttävät pahasti laskujensa maksuja, vaikka niiden ajallaan maksaminen elvyttäisi maan taloutta isolla kädellä. Maksumyöhästelyjen kuriin laittaminen toisi jopa yli miljardin euron piristysruiskeen Suomelle.
Perintäyhtiö Intrum Justitia on selvittänyt vuosittaiseen tapaansa eurooppalaisia maksutapoja. Yksi osa tutkimuksesta koskee Suomea.

Jos julkinen sektori, yritykset ja kuluttajat maksaisivat laskunsa eräpäivään mennessä, toisi se 1,6 miljardin euron piristysruiskeen Suomen talouteen, tutkimuksessa todetaan.

Vaikka Suomi on edelleen säntillisen maksamisen kärkimaita, yli 75 prosenttia yrityksistä ja yhteisöistä ilmoittaa saavansa maksunsa aiempaa myöhemmin.

Yksin julkisella sektorilla oli 125 miljoonan euron edestä erääntyneitä laskuja. Niistä monet olivat talouskriisin koettelemille pk-sektorin yrityksille. Keskimäärin julkinen sektori Suomessa maksoi laskunsa neljä päivää myöhässä.

– Haastammekin Suomen ja koko Euroopan julkistalouden maksamaan laskunsa eräpäivänä. Suomessa erityisesti pk-sektorille 125 miljoonaa euroa olisi todellinen piristysruiske, kertoo Intrum Justitia  toimitusjohtaja Thomas Feodoroff.

Luottotappioiksi kirjattujen saatavien osuus suomalaisten yritysten ja yhteisöjen liikevaihdosta on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta eli se on noussut 0,6 prosentista 1,0 prosenttiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Nuorista miehistä liki viidennes ei tee töitä eikä opiskele – ”Hälytyskellojen pitäisi soida”

    7. 7

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    8. 8

      Ota vain vielä yksi kuppi – 13 syytä juoda kahvia

    9. 9

      Hei köyhä, näin sinusta tulee taloudellisesti riippumaton

    10. 10

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    8. 8

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    9. 9

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    10. 10

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    11. Näytä lisää