Kuluttaja pulittaa sähköstä yrityksiä enemmän

Pientaloasukkaat maksavat sähköstään enemmän kuin yritykset. Omakotiasukkaiden sähkön hinta on noussut vuodessa lähes viidenneksen, kun pienteollisuuden lasku on kasvanut vain kymmenen prosenttia.
Sähkön hinta nousi viime vuonna. Suhteessa eniten nousi sähkölämmitteisen, vuodessa 18 000 kwh:ta käyttävän pientalon lasku. Se kasvoi 18 prosenttia.

Liki kaksi kertaa näin paljon eli 35 000 kwh:ta kuluttavan liike- tai toimistotilan lasku kasvoi lähes saman verran, mutta pienteollisuuden sähkölasku kallistui vuodessa vain kymmenen prosenttia. Tiedot perustuvat Suomen Rahatiedon keräämiin ja yhdistämiin Energiamarkkinaviraston ja Tilastokeskuksen tietoihin.

Pientaloasukas pulittaa sähköstään 10,26 senttiä kilowattitunnilta kun pienteollisuus maksaa sähköstään 9,51 senttiä kilowattitunnilta. Liiketilojen ja toimistojen haltijoilta puolestaan laskutetaan 10,20 senttiä kilowattitunnilta. (Katso taulukko jutun lopussa.)

Paikallisella sähkönmyyjällä on toimitusvelvollisuus, mikä tarkoittaa, että yhtiötä vaihtaneella asiakkaalla on aina mahdollisuus palata paikallisen sähkönmyyjän asiakkaaksi. Tällöin paikallisen sähkönmyyjän pitää myydä sähköä ns. toimitusvelvollisuushintaan.

Vertailusta ilmenee, että 35 000 kwh:n vuosikulutuksella toimitusvelvollisista sähköyhtiöistä pääkaupunkiseudulla Helsingin Energia on edullisin ja Fortum kallein.

Tarjoussähköä
saa halvemmalla


Sähköyhtiöiden hintatarjouksissa on nyt suuria eroja. Espoossa, Helsingissä tai Vantaalla liikettä pitävä yrittäjä voi säästää jopa tuhat euroa vaihtamalla kalleimman sähköyhtiön halvimpaan. Espoossa toimitusvelvollinen hinta on selvästi kalliimpi kuin Vantaalla. Helsingissä se on halvin.

Pääkaupunkiseudun halvimmat sähköyhtiöt yrityksille ovat Kraft&Kultur i Sverige, KSS Energia ja Vaasan Sähkö. Samat yhtiöt tekevät myös yksityisasiakkaiden kanssa halvimpia toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia. 

Sähkölämmitteisen pientalon lasku kasvoi eniten
Teollisuusrakennuksen, omakotitalon ja toimiston sähkölaskun muutos vuodessa

Sähkön kokonaishinta toistaiseksi voimassaPienteollisuus 150 000 kwh/vpientalo 18 000 kwh/vliiketila, toimisto 35 000 kwh/v
Verollinen hinta snt/kwhsnt/kwhsnt/kwh
Joulukuu 20089,5110,2610,20
Joulukuu 078,628,698,68
muutos %10,318,117,5
Lähde: Suomen Rahatieto, Energiamarkkinavirasto


Toimiston sähkö on halvinta Helsingissä
Toimitusvelvollisten hinnat pääkaupunkiseudulla helmikuussa

Vuosikulutus 35 000 kwh/vyleissähköyösähkö  
Toimitusvelvollinene/ve/v  
Helsingin Energia20142014  
Vantaan Energia22112183  
Fortum Markets26202243  
Lähde: Suomen Rahatieto, Energiamarkkinavirasto


Sähkön hinnan vertailu kannattaa
Tarjoukselliset ja toimitusvelvollisten hinta helmikuussa 2009

Vuosikulutus 35 000 kwh/vhalvinkalleintoimitusvelvollinen
Yleissähköe/ve/ve/v
Espoo187628302620
Helsinki187628302014
Vantaa 187628302211
Lähde: Suomen Rahatieto, Energiamarkkinavirasto


Siirtomaksut sisältävät: 22 prosentin arvonlisäveron sekä sähköveron ja huoltovarmuusmaksun. Sähkövero on teollisuuskäyttäjillä (T1-T4) 0,25 snt/kWh ja muilla 0,87 snt/kWh. Huoltovarmuusmaksu on kaikilla tyyppikäyttäjillä 0,013 snt/kWh. Arvonlisävero maksetaan myös sähköverosta ja huoltovarmuusmaksusta.

Kraft&Kultur i Sverige myy sähköä halvimmalla
Pääkaupunkiseudun edullisimmat, verollinen hinta

Sähköyhtiö35 000 kwhhintahinta
Yleissähköe/vsnt/kwhvoimassa
Kraft&Kultur i Sverige18765,3628.2.2009
KSS Energia19575,59toistaiseksi
Vaasan Sähkö20025,72toistaiseksi
Lähde: Suomen Rahatieto, Energiamarkkinavirasto


Sähköenergia: Hinnat sisältävät sähköenergian hinnan ja perusmaksun sekä 22 prosentin arvonlisäveron.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Coca-Cola saa uuden toimitusjohtajan – tehtävä selvä

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    11. Näytä lisää