Katsastushinnat nousseet rajusti

Julkaistu: , Päivitetty:

Auton katsastusmaksut ovat nousseet 150 prosenttia 15 vuodessa. Viranomaiset, autoilujärjestö ja katsastusyhtiö syyttelevät toisiaan ja kireää lainsäädäntöä.
Henkilöautojen katsastukset ovat kallistuneet rajusti 15 vuoden aikana. Keskimäärin nousu on ollut 150 prosenttia. Nykyisellään henkilöauton katsastus maksaa keskimäärin 49 euroa, kun vuonna 1994 hinta oli 17 euroa.

A-Katsastuksen toimitusjohtaja Juha Tukiainen löytää hinnannousulle monta selittävää tekijää. Arvonlisävero ja AKEn omat valvontamaksut muodostavat hänen mukaansa tästä kolmasosan. Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) ylijohtaja Jyrki Ritvala naurahtaa valvontamaksujen esiinnostamiselle.

– Jos tätä vyörytetään viranomaismaksun piikkiin, ollaan pikkuisen lapsellisella linjalla, Ritvala naurahtaa.

Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mukaan kilpailun vapauttaminen katsastusalalla on jäänyt puolitiehen. Hän painottaa sitä, että katsastusalan toiminta on edelleen määritelty tarkkaan asetuksilla ja viranomaisohjeilla. Niemisen mielestä nyt olisi korkea aika ottaa syyniin se, mikä vaikutus näillä säännöksillä on kilpailutilanteeseen.

Henkilöautokatsastukset
erilleen ammattiautoista


Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) ylijohtaja Jyrki Ritvalan kieltää, että ala olisi viranomaisten säätelemää.

– Kilpailu on jäänyt puolitiehen siinä, ettei se näy hinnoissa. Kilpaillaan hyvistä kauppapaikoista ja sitä kautta asiakkaista, Ritvala sanoo.

Nykyisen lain mukaan katsastajalla tulee olla täyspalvelu sekä raskaiden että kevyiden autojen katsastukseen. Tämä tuntuu myös henkilöautojen katsastusmaksuissa.

– Me olemme ehdottaneet, että yhtä raskasta pistettä kohden voisi olla useita keveitä pisteitä. Se tekisi asian helpommaksi, AKEn Ritvala sanoo.

Autoliitto puolestaan ehdottaa, että henkilöautojen katsastus erotettaisiin kokonaan raskaasta kalustosta.

– Se on pikkuisen henkilöautomyönteinen ja Autoliitolle hyvin sopiva, enkä sitä kritisoi. Mutta myös raskas kalusto pitää hoitaa. Kenenkä syliin se kaatuisi, jos se kävisi hyvin kannattamattomaksi? AKEn Ritvala kysyy.

Kalliit
katsastajat


A-Katsastuksen mukaan suuren lisän hintoihin tuovat henkilöstökulut. Työntekijöitä on palkattu reippaasti enemmän kuin ennen, koska kiristyvän kilpailun takia katsastusasemia on pitänyt lisätä.

Katsastajan pätevyysvaatimuksia kiristettiin 1990-luvun lopussa. Teknikon koulutus lopetettiin ja katsastajilta alettiin vaatia insinöörin papereita. Ja insinööri vaatii luonnollisesti insinöörin palkkaa. Alaa vaivaa nyt työvoimapula, koska insinööri ei viihdy kovin hyvin auton alla.

– Yhtälö ei kerta kaikkiaan toimi, Tukiainen sanoo.

Katsastajat, Autoliitto ja AKE ovat samaa mieltä koulutuksesta. Liikenne- ja viestintäministeriöön on lähtenyt ehdotus pätevyysvaatimusten muuttamisesta. Sen mukaan katsastajan töitä voisi tehdä mekaanikko, jolla olisi lisäopintoja ja alan työkokemusta. Autoliiton Pasi Nieminen ei usko, että katsastuksen hinnat putoaisivat tämän takia.

A-Katsastuksen Tukiaisen mukaan viimeisen 15 vuoden aikana on jouduttu myös uusimaan laitteisto lähes kokonaan. Katsastusvaatimukset ovat kiristyneet, ja katsastusasemille on jouduttu hommaamaan uutta teknologiaa.

– Suomi on selvästi tiukempi kuin moni muu Euroopan maa, Tukiainen sanoo.

Samassa ajassa hintojen nousun kanssa myös katsastusten määrä on noussut viidenneksellä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    2. 2

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    3. 3

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    4. 4

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    9. 9

      Affectosta 98 miljoonan euron ostotarjous – osake ponkaisi 27,5 %

    10. 10

      Vahva euro huolestuttaa saksalaissijoittajia – luottamus talouteen heikkeni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Seppälää haetaan konkurssiin

    9. 9

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää