Credit Suisse: Nordea siirtää pääkonttorinsa todennäköisesti Suomeen

Julkaistu:

Tietoa Nordean päätöksestä pääkonttorinsa sijainnista odotetaan hallituksen kokouksen jälkeen keskiviikkona.
Pankkikonserni Nordea siirtää todennäköisesti pääkonttorinsa matalan riskin vaihtoehtoon eli Suomeen, arvioi sveitsiläispankki Credit Suisse.

Credit Suissen mukaan Tanska ei ole poissuljettu vaihtoehto, vaikka Suomi onkin vaihtoehdoista todennäköisempi.

Sveitsiläispankin mukaan Nordea on vihjaillut jatkuvasti, että muutto on todennäköisin vaihtoehto, koska Ruotsissa puuttuu ennustettavuutta. Nordea on myös painottanut pankkiunionin tärkeyttä.

Nordean muuttopäätöstä odotetaan sen hallituksen kokouksen jälkeen huomenna keskiviikkona. Lisää tietoa saattaa Credit Suissen mukaan herua myös Sammon pääomamarkkinapäivässä torstaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Credit Suissen arvion mukaan Nordean tulos kärsisi jopa 9,5 prosenttia, mikäli se pysyisi Ruotsissa ja maan hallituksen suunnittelema pankkivero tulisi voimaan.

Muutto Suomeen tai Tanskaan tekisi osakekohtaiseen tulokseen noin neljän prosentin loven, mutta toisaalta muutto voisi vapauttaa 1–3 prosenttiyksikköä Tier 1 -pääomaa.

Nordea kertoi jo keväällä harkitsevansa muuttoa. Alun perin muuttopäätöstä odotettiin touko–kesäkuun vaihteessa, mutta silloin sitä ei vielä saatu.

Nordean muuttokaavailujen aikana sekä Tanska että Ruotsi ovat kertoneet harkitsevansa pankkiunioniin liittymistä. Suomi euromaana kuuluu jo pankkiunioniin.

Pankkiunioniin kuuluminen on Nordealle tärkeää, koska siihen kuuluvassa maassa pankit ovat EU:n yhteisen pankkivalvontamekanismin piirissä, eikä kansallinen politiikka pysty heiluttelemaan toimintaympäristöä niin herkästi.

Nordean muuttoa Suomeen on ennakoinut aiemmin jo muun muassa investointipankki Citi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    8. 8

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    9. 9

      Luvassa kovaa kasvua euroalueelle? Syyskuun indeksissä korkeimmat luvut kuuteen vuoteen

    10. 10

      Sisustussuunnittelijat neuvovat: näin pärjäät kilpaillulla alalla – älä tee tekstiviestimokaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    8. 8

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    9. 9

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    10. 10

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää