Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

Julkaistu:

Uusimmassa kyselyssä konservatiivien etumatka supistui viiteen prosenttiyksikköön muutamaa viikkoa ennen parlamenttivaaleja.
Britannian punta heikkeni kaikkia 16 keskeistä vaihtovaluuttaa vastaan perjantain kaupankäynnissä, kun kysely osoitti konservatiivisen puolueen etumatkan tärkeimpään oppositiopuolueeseen Labouriin nähden kutistuneen viiteen prosenttiyksikköön kaksi viikkoa ennen kesäkuun parlamenttivaaleja.

Galluptulos kasvattaa äänestyksen kiinnostavuutta markkinoilla sen jälkeen, kun konservatiivien viikko toisensa jälkeen kestänyt etumatka oli leimannut vaalit lähestulkoon läpihuutojutuksi.

– Saatamme olla ongelmavyöhykkeellä. Punta korreloi hyvin Tory-enemmistöstä kertovien lukujen kanssa ja päin vastoin. Jos nyt tullaan tilanteeseen, jossa enemmistö pienenee, voidaan päätyä kriittiselle tasolle, jossa puolueella ei ole riittävästi paikkoja alahuoneessa. Sellaisesta markkinat eivät pidä, Mizuho Bankin hedge-rahostojen myynnistä vastaava johtaja Neil Jones sanoi uutistoimisto Bloombergille.

Times-lehden ja YouGov-tutkimuslaitoksen kysely tukee osaltaan punnan kannalta happanevaa ilmapiiriä, johon vaikuttavat myös Manchesterin terrori-iskun jälkeen ”kriittisenä” pysyvä uhka-arvio ja odotettua heikommat ensimmäisen neljänneksen kasvuluvut.

YouGov/Times-kyselyssä konservatiivien kannatus on 43 prosenttia, työväenpuolue Labourin 38 prosenttia, liberaalidemokraattisen puolueen 10 prosenttia ja eurokriittisen Ukip-puolueen 4 prosenttia.

Punnan kurssi oli perjantaina iltapäivästä 1,2846 dollarissa, kun se päätyi myöhään torstaina 1,2942 dollariin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää