Teräsyhtiö SSAB kovassa nousussa pörssissä – tulos ylitti odotukset

Julkaistu:

Yhtiön alkuvuoden tulos nousi selvästi plussalle.
Teräsyhtiö SSAB lähti perjantaiaamuna voimakkaaseen nousuun Helsingin ja Tukholman pörsseissä sen jälkeen, kun se oli kertonut selvästi voitollisesta alkuvuoden tuloksestaan. Yhtiön osakekurssit olivat kaupankäynnin aluksi jopa 9–10 prosentin nousussa.

Yhtiön liikevoitto rahoituserien jälkeen oli 46,7 miljoonaa euroa tammi-maaliskuussa. Vuotta aiemmin vastaavaan aikaan se oli 36,2 miljoonaa euroa tappiollinen.

Yhtiön mukaan SSAB Europen tuotannon taso oli korkea ja vakaa. Divisioonan päätuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa Raahessa ja Hämeenlinnassa sekä Ruotsissa Luulajassa ja Borlängessä.

Lisäksi SSAB:llä on esimerkiksi putkituotantoa eri puolilla Suomea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”ei ole mitään keinoa rangaista”

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    9. 9

      Siperia opettaa: tiedetäänkö Venäjällä öljystä jotain, mitä muualla ei?

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    8. 8

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    9. 9

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    10. 10

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää