Varman Risto Murto: ”Talouden myötätuuli on nyt vahvinta kuuteen vuoteen”

Julkaistu:

Työeläkejätin sijoitustuotot nousivat alkuvuonna plussalle.
Työeläkeyhtiö Varman sijoitukset tuottivat tammi‒maaliskuussa edellisvuotta paremmin. Sijoitustuotto oli alkuvuoden aikana 2,7 prosenttia, kun vuotta aiemmin tuotto jäi 1,4 prosenttia miinukselle.

Sijoitusten arvo nousi 41,1 miljardista 44,4 miljardiin euroon. Parhaiten tuottivat osakesijoitukset, ja kaikkien omaisuuslajien tuotto oli positiivinen. Vakavaraisuuspääoma vahvistui 10,8 miljardiin euroon.

– Alkuvuosi oli Varmalle hyvä, ja saimme sijoituksille vahvan tuoton. Kansainvälisen talouden näkymät ovat kohentuneet alkuvuonna. Talouden myötätuuli on nyt vahvinta kuuteen vuoteen, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto tiedotteessa.

– Myös Suomen taloudesta on saatu pitkästä aikaa hyviä uutisia. Ensin elpyivät talouden eri luottamusindeksit, nyt piristyminen näkyy myös tuoreissa tilastotiedoissa.

Osakekurssit jatkoivat alkuvuonna nousuaan, mikä näkyy sijoitustuloksessa.

– Osakesijoitukset vaikuttivat selvimmin Varman ensimmäisen vuosineljänneksen tuottokehitykseen. Huolimatta monista poliittisista riskeistä, säilytimme suhteellisen korkean osakepainon, ja se palkitsi, kertoo Varman sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

Omaisuuslajeista osakkeet tuottivat parhaiten eli 4,3 prosenttia, kun vuotta aiemmin tuotto oli 3,1 prosenttia miinuksella. Erityisen hyvin tuottivat noteeratut ja suomalaiset osakkeet. Myös kiinteistösijoitusten tuotto katsauskaudella oli 1,5 prosenttia positiivinen.

Korkosijoitukset tuottivat 1,4 prosenttia, vaikka korkotaso hieman alkuvuoden aikana nousikin. Kasvaneet inflaatio-odotukset sekä Yhdysvaltojen keskuspankin koronnostot nostivat jonkin verran markkinoiden korkotasoja.

Varman vakavaraisuusaste oli 132,2 prosenttia, kun se oli vuoden alussa 130,9 prosenttia.

Varmalla oli maaliskuun lopussa 532 000 vakuutettua työntekijää ja yrittäjää sekä 341 000 eläkkeensaajaa, joille maksettiin eläkettä 1,3 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    2. 2

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    7. 7

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    8. 8

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      Delta Auton ja Kia Motorsin asentajat menevät lakkoon ensi yönä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    4. 4

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää