Suomeen nousee 34 hirsipäiväkotia, ja sijoittajat riehaantuivat – ”Sisäilmaongelmat ovat todellisia”

Julkaistu:

Honkarakenne on saanut suuren tilauksen hirsipäiväkotien rakentamisesta. Yhtiön osake raketoi, mutta analyytikon mukaan kyse on muustakin kuin vain yhdestä kaupasta.
Honkarakenne rakentaa Suomeen 34 hirsipäiväkotia. Tänään julkistettu 6,9 miljoonan euron tilaus on suuri, sillä se on ilman arvonlisäveroa 15 prosenttia viime vuoden liikevaihdosta, arvioi OP:n analyytikko Matias Rautionmaa.

– Mutta kun sen jakaa neljän vuoden toimitusajalle, on se neljä prosenttia per vuosi. Siihen nähden kurssiloikka vaikuttaa isolta, Rautionmaa sanoo Taloussanomille.

Honkarakenteen kurssi on noussut tänään Helsingin pörssissä jopa lähes 29 prosenttia.

Rautionmaan mukaan yhtiössä on ollut viime vuoden viimeisellä neljänneksellä positiivisia merkkejä, mutta taseen puolesta tilanne on vielä heikko.

Hirsirakentaminen voi kuitenkin nostaa kiinnostavuuttaan, kun Suomen talous lähtee piristymään. Varsinkin sisäilmaongelmat voivat tuoda Honkarakenteelle lisää markkinarakoa.

– Sisäilmaongelmat ovat Suomessa todellisia ja hirsirakentaminen ja puhdas sisäilma ovat nostamassa päätään. Siinä mielessä Honkarakenteella on mahdollisuuksia olla trendissä myönteisesti mukana, Rautionmaa toteaa.

Tätä nykyä Honkarakenteen liikevaihdosta noin puolet tulee Suomesta. Venäjällä yhtiön brändi on Rautionmaan mukaan erittäin hyvä, ja siitä kertoo myös viime marraskuinen Sisteman ostotarjous.

Suomessa yhtiötä pidetään lähinnä mökkirakentajana, mutta ulkomailla se tunnetaan high end -hirsirakentajana.

Honkarakenne rakentaa vuoteen 2020 mennessä 34 hirsipäiväkotia ympäri Suomen. Kokonaisvastuurakentajana toimii Mediset Hoivarakentajat ja päiväkotitoimintaa tulee pyörittämään Pilke päiväkodit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    10. 10

      Trumpilla kaksi ehdokasta Fedin johtoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    10. 10

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää