Honkarakenne kiri 13,8 % – Osakekurssi ponnisti vastavirtaan laskupörssissä

Julkaistu:

Osakekurssit päätyivät laajaan laskuun Helsingin pörssissä. Honkarakenteen kurssi ampaisi kuitenkin nousuun, vaikka pääomistaja antoikin pakit ostotarjouksen tehneelle venäläisyhtiölle.
Kulunut viikko päättyi päätyi pörssissä selvään laskuun Yhdysvaltain ensi viikon presidentinvaalien tulosten hermostuttaessa sijoittajia maailmanlaajuisesti.

Eurooppalaisia osakkeita mittaava Stoxx 600 -indeksi oli illansuussa laskenut 0,8 prosenttia. Tokion pörssi pysähtyi aamulla 1,3 prosentin laskuun. New Yorkin pörssi oli sen sijaan edennyt nousuun.

Helsingin yleisindeksi OMXH laski 1,2 prosenttia 8 111,67 pisteeseen. Vaihdetuimpien osakkeiden OMXH 25 -indeksi painui 1,1 prosenttia miinukselle.

Vaihtoa kertyi 433 miljoonaa euroa, josta verkkolaitevalmistaja Nokiaa oli 110 miljoonaa euroa.

Nokian osake laski kaksi prosenttia 3,86 euroon.

Myös muu vaihtokärki oli miinuksilla. Aiemmin päivällä noussut rengasvalmistaja Nokian Renkaat päätyi sekin 0,7 prosenttia pakkaselle.

Yhdysvaltain työministeriön julkisti tänään iltapäivällä kuukausiraporttinsa, joka kertoi viime kuun työpaikkakehityksen olleen odotettua heikompaa. Syyskuun lukua ministeriö kuitenkin korjasi selvästi ylöspäin.

Uusia maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja syntyi lokakuussa 161 000, kun ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa odottaneet 173 000 työpaikan lisäystä.

Honkarakenteen pääomistaja hylkäsi ostotarjouksen

Rakennuskonevuokraaja Ramirentin tulos painui tappiolle heinä-syyskuussa. Osake halpeni 4,1 prosenttia. Kilpailija Cramo heikkeni 2,5 prosenttia.

Myös kiinteistösijoittaja Spondan tulos heikkeni kolmannella neljänneksellä. Yhtiö tarkensi näkymiään jonkin verran ylöspäin. Kurssi luisui 3,8 prosenttia.

Aamun kolmas tulosjulkistaja, it-yhtiö Ixonos oli niin ikään miinuksella. Tappion tekoa jatkaneen yhtiön osake upposi 3,2 prosenttia.

Hirsitalovalmistaja Honkarakenne ampaisi 13,8 prosentin nousuun 1,73 euroon. Vaihtoa kertyi 159 000 euron edestä. Osakurssin nousu laantui aiemmin päivällä, kun Honkarakenne kertoi iltapäivällä, ettei sen pääomistaja Saarelainen Oy aio hyväksyä eilistä ostotarjousta Sistema Financelta. Päivän lopulla nousu vahvistui jälleen.

Venäläinen Sistema on tarjonnut Honkarakenteen osakkeenomistajille 1,50 euroa osakkeelta.

Kaupankäynti piikiekkoja valmistavan Okmeticin osakkeilla keskeytettiin, kun välimiesoikeus vahvisti tänään, että kiinalaisen NSIG:n tytäryhtiöllä NSIG Finlandilla on oikeus lunastaa Okmeticin vähemmistöosakkeet.
  • Honkarakenne Oyj

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    3. 3

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    6. 6

      Poikkeusluvilla pyritään ehkäisemään kotimaan hintojen nousua

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    10. 10

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    4. 4

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    7. 7

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    8. 8

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    9. 9

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    10. 10

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää