Karu arvio pörssin osinkokoneesta: Osingon taso ei ole kestävä

Julkaistu:

Analyysiyhtiö Inderes ei pidä Orava Asuntorahaston nykyistä osinkotasoa kestävänä. Se arvioi, että osakkeen tuotto ei riitä kompensoimaan yhtiön korkeaa riskiprofiilia.
Analyysiyhtiö Inderes laski tänään Orava Asuntorahaston tavoitehinnan 8,20 euroon 9,40 eurosta. Samalla Inderes toisti jo aiemmin antamansa osakkeen vähennyssuosituksen.

– Oravan eilinen Q2-raportti oli pettymys. Vuokraustoiminnan tuotot olivat täysin odotustemme mukaisia, mutta tuotot voitoista eli kiinteistöjen käyvän arvon muutokset ja myyntivoitot olivat yllättäen negatiivisia -0,2 miljoonaa euroa. Negatiivisten käyvän arvon kirjausten taustalla oli Oravan koko kvartaalin ajan omistetun asuntosalkun arvonlasku, mikä oli -0,5 prosenttia, Inderes kirjoittaa aamukatsauksessaan.

– Tämä tuli meille yllätyksenä, sillä Tilastokeskuksen mukaan asuntojen hinnat nousivat toiselle vuosineljänneksellä 1,4 prosenttia, minkä lisäksi Orava oli tehnyt kesäkuussa asuntohankintoja ja kertonut tuolloin kirjaavansa näistä hankinnoista positiivisen arvonnousun.

Inderes arvioi, että Oravan osakekohtainen tulos ja osinko jäävät tänä vuonna 0,65 euroon. Viime vuonna yhtiön osakekohtainen tulos oli 0,96 euroa. Yhtiö maksaa tänä vuonna neljässä erässä yhteensä 1,08 euroa osinkoa viime vuodelta.

– Nykyinen osingon taso ei mielestämme ole kestävä ja osakkeen tuotto ei ole riittävä kompensoimaan yhtiön korkeaa riskiprofiilia, Inderesin katsauksessa arvioidaan.

Orava on ollut etenkin piensijoittajien suosiossa kovien osinkojensa vuoksi. Yhtiö on ensimmäinen Helsingin pörssiin listattu REIT-yhtiö (Real Estate Investment Trust). Yhtiön osinkotuottotavoite on 7–10 prosenttia nettovarallisuudesta laskettuna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    10. 10

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää