Fortumin osake kirii pörssissä – osingonmaksaja Amer laskussa

Julkaistu:

Helsingin pörssin iltapäivä on edennyt nousutunnelmissa muun Euroopan rinnalla. Päivä ei ole tarjonnut suuria yritysuutisia.
Eurooppalaisosakkeiden kursseja kuvaava viiteindeksi Stoxx 600 liikkui iltapäivällä 1,2 prosenttia plussalla.

Helsingin yleisindeksi OMXH oli kello 14.15 vahvistunut 0,6 prosenttia 7968,35 pisteeseen. Vaihdetuimpien osakkeiden OMXH 25 oli noussut 0,8 prosenttia. Osakkeilla oli käyty kauppaa 175 miljoonan euron arvosta, josta Nokiaa oli 50 miljoonaa euroa.

Nokian osakkeen kurssi oli heikentynyt 0,7 prosenttia 5,36 euroon.

Kysyntäjoustoon perustuvaa virtuaalivoimalaitosta kokeileva energiayhtiö Fortum oli edennyt kaksi prosenttia. Fortum kokoaa yli sadan kilowatin voimalaitoksen noin 70 omakotitaloasiakkaan lämminvesivaraajista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Rengasvalmistaja Nokian Renkaiden osake oli puolestaan kallistunut 1,6 prosenttia. Nordea on nostanut yhtiön osakkeen suosituksen tasolle "pidä" aiemmalta tasolta "myy".

Metsäyhtiöistä UPM oli kohonnut 1,3 prosenttia ja Stora Enson R-osake 0,5 prosenttia.

Laskussa sen sijaan oli urheiluväline- ja tekstiiliyhtiö Amer Sports, jonka osakkeesta irtoaa tänään 0,55 euron osinko. Osakekurssi oli heikentynyt 1,8 prosenttia.

Teräsyhtiöiden alamäki oli loiventunut iltapäivällä. Outokumpu oli laskenut 0,3 prosenttia ja SSAB:n vaihdetumpi B-osake 1,4 prosenttia.

Lastinkäsittelylaitteita valmistavan Cargotecin MacGregor on saanut lastijärjestelmätilauksen China Container Linesilta. Cargotecin osake oli painunut 0,1 prosenttia.

Tietotekniikkayhtiö Tieto puolestaan oli pakittanut 0,4 prosenttia. Yhtiö on saanut 3,6 miljoonan euron arvoisen pilvipalvelujen toimittamista koskevan sopimuksen Volvolta.

Teleyhtiö Elisa kertoi jatkavansa jälleen ostotarjousta pohjanmaalaisen teleoperaattori Anvian osakkeista. Tarjous jatkuu 15. maaliskuuta saakka. Elisan osake oli noussut 0,4 prosenttia.

Tavaratalokonserni Stockmannin vaihdetumpi B-osake oli prosentin plussalla. Yhtiö tyrmää Ylempien toimihenkilöiden (YTN) syytökset yt-lain rikkomisesta. YTN syyttää yhtiötä yt-rikkomuksesta elintarvikeosaston organisaatiomuutoksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    6. 6

      OP:n Reijo Karhinen eläkkeelle – uusi pääjohtaja valittu

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Palkka 6157 euroa kuussa – silti töihin ei riitä hakijoita

    9. 9

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    10. 10

      Paperiteollisuuden työehtoneuvottelut vaikeuksissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    5. 5

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    6. 6

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Kaupankäynti Fortumin osakkeella keskeytetty – Bloomberg: aikoo tehdä tarjouksen energiayhtiö Uniperista

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää