Lakitoimisto puuhaa kannetta Nokian Renkaita vastaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Lakiasiaintoimisto Turre Legal puuhaa kannetta Nokian Renkaita vastaan. Nokian Renkaiden testimanipulaatio nousi viime viikolla esiin.


Teknologia- ja mediaoikeuteen erikoistunut Turre Legal on perustanut verkkosivun kannetta varten. Sivuston mukaan kuluttaja voi olla oikeutettu satojen eurojen korvaukseen kymmenen viime vuoden aikana ostetuista renkaista. Kuluttajalla pitää olla ostetuista renkaista kuitti tallella.

Nokian Renkaat kertoi maanantaina pörssitiedotteessa, että sillä ei ole perusteita maksaa korvauksia.

Turre Legalin lakimiehen Herkko Hietasen mukaan rengassarjan ostaja voi vaatia jopa 30 prosentin alennusta petollisen markkinoinnin vuoksi, eli sarjasta riippuen jopa 100–400 euroa.

– Kun rengastesteihin on lähetetty renkaita, jollaisia ei oikeasti myydä, ostajat ovat tulleet huijatuiksi ja ovat oikeutettuja hinnanalennukseen, Hietanen sanoo tiedotteessa.

Tavoitteena on saada mukaan kymmeniä tuhansia kuluttajia mukaan, Hietanen kommentoi asiaa Ylelle.

Kuluttajaviraston lakimies Katri Väänänen kertoi Taloussanomille maanantaina, että virasto vasta harkitsee, alkaako se selvittää jupakkaa.

Hänen mukaansa kuluttajalla on oikeus hyvitykseen, jos tuote ei vastaa luvattua. Näytön saaminen tästä voi kuitenkin olla vaikeaa.

Turre Legal tunnetaan lakitoimistona, joka on usein puolustanut tekijänoikeusrikkomuksista syytettyjä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää