Ryanair aikoo "pitkästyttää kaikki kuoliaaksi" Brexitin vastaisella kampanjalla

Julkaistu:

Halpalentoyhtiö Ryanair on alkanut rahoittaa kampanjaa, jonka tavoitteena on pitää Iso-Britannia Euroopan unionin jäsenenä.
Ryanair aikoo julkaista mainoksia brittilehdissä. Yhtiö toivoo, että britit äänestäisivät EU:ssa pysymisen puolesta kesäkuun 23. päivä järjestettävässä kansanäänestyksessä. Ryanairin toimitusjohtaja Michael O'Leary kertoi asiasta Lontoossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

O'Learyn mukaan yhtiö aikoo aktiivisesti kampanjoida seuraavan kolmen tai neljän kuukauden aikana.

– Aiomme pitkästyttää kaikki kuoliaaksi. Aiomme kampanjoida myös matkustajiemme keskuudessa. Yritämme saada ihmiset äänestämään Euroopan puolesta, O'Leary sanoo.

O'Learyn mukaan Britannian EU-ero vähentäisi uusia työpaikkoja Iso-Britanniassa ja Ryanairin investointeja maahan. Sen sijaan yhtiö ohjaisi investointejaan esimerkiksi Irlantiin tai Saksaan. Noin kaksi viidestä Ryanairin matkustajasta tulee Iso-Britanniasta.

– Yhtenä Euroopan kilpailukykyisimmistä talouksista Britannia pyyhkii lattiaa Ranskan, Italian ja monen muun maan taloudella. Nyt ei ole aika jättää Eurooppaa vaan pysyä Euroopassa ja jatkaa jäsenyydestä hyötymistä, O'Leary sanoo.

Myös moni rahoitusalan yritys on kertonut siirtävänsä töitä Lontoosta muun muassa Pariisiin, jos Iso-Britannia eroaa EU:sta.

O'Leary uskoo, että punnan heikkeneminen ei iske brittien matkustushaluihin. Punnan kurssi on nyt halvimmillaan sitten vuoden 2010, kun Lontoon pormestari Boris Johnson ilmoitti maanantaina kannattavansa EU:sta eroamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää