Pankki: Marimekko säästää johdon palkkioista 0,2 miljoonaa

Tekstiilivalmistaja Marimekko säästää johtonsa muutoksilla 0,2 miljoonaa euroa vuodessa, OP arvioi aamukatsauksessaan.


Marimekko kertoi tänään, että toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko ottaa vastuulleen myös yhtiön CEO-tehtävät, joita on tähän asti hoitanut Mika Ihamuotila. Yhtiön hallintomalli muuttuu pysyvästi siten, että CEO:n ja toimitusjohtajan tehtävät yhdistetään samalle henkilölle.

Ihamuotila jatkaa edelleen yhtiössä johtajasopimuksensa mukaisesti ja on ilmoittanut olevansa yhä käytettävissä Marimekon hallituksen puheenjohtajan tehtävään.

CEO-tehtävässä Ihamuotilan palkkio muodostui kiinteästä palkasta ja luontoiseduista, vuosittaisesta bonuspalkkiosta ja pitkäaikaisesta kannustinjärjestelmästä. Kun Ihamuotila vielä vuonna 2014 toimi sekä toimitusjohtajana että CEO-tehtävässä, hänen kokonaiskorvauksensa oli 0,44 miljoonaa euroa.

Tänään julkaistussa yhtiökokouskutsussa esitetään, että jos Ihamuotila valitaan hallitukseen ja sen puheenjohtajaksi, hänelle maksetaan hallituksen puheenjohtajan palkkio 40 000 euroa. Sen lisäksi hän saisi 8 800 euron kuukausipalkan, joka määriteltäisiin puheenjohtajan päätoimisuuteen pohjautuvassa erillisessä sopimuksessa.

– Arvioimme vuositason säästön johdon kokonaiskompensaatiossa olevan nettona 0,2 miljoonan euron suuruusluokassa, OP kirjoittaa.

  • Marimekko Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    2. 2

      Asuntojen hinnat putosivat näissä kunnissa – 1960–1970-luvuilla rakennetut talot selittävät

    3. 3

      Ensin 30, pian 80 ja täydellä teholla 200 – taas on töitä tarjolla

    4. 4

      EU jatkaa kiinalaisten aurinkopaneelien polkumyyntitulleja

    5. 5

      Suomeen syntyy yli 1 100 työntekijän rakennusalan yhtiö – aikoo palkata yli 100 työntekijää vuodessa

    6. 6

      Trumpin kauppalinjaukset vuotivat julkisuuteen – huolettavat Suomessa

    7. 7

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    8. 8

      Näkökulma: Liittovaltio tai ero – tätä EU ei uskalla sinulta kysyä

    9. 9

      Toimitusjohtaja haukkui kuljettajan: Myönnän, että tarvitsen apua, minun pitää kasvaa aikuiseksi

    10. 10

      Lihan ja viljan tuottajahintojen alamäki jatkui jo kolmatta vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    2. 2

      Kartanoremonttia ja jättipalkkioita juristeille – viranomainen kyllästyi säätiön holtittomaan rahankäyttöön

    3. 3

      Juristeilta meni tähän 360 000 tuntia – tietokone tekee sekunneissa

    4. 4

      Elektroniikkajätti yllätti itsensäkin: tuotteet viedään käsistä

    5. 5

      Ensin 30, pian 80 ja täydellä teholla 200 – taas on töitä tarjolla

    6. 6

      Trump käy kalliiksi USA:n matkailualalle – syöksyä jopa 58 %

    7. 7

      Seppälä hakeutuu yrityssaneeraukseen – ”taistelutahtoa riittää”

    8. 8

      Uusi omistaja Venäjältä tai Persianlahdelta? Nesteen työntekijät pelkäävät myyntiä ulkomaille

    9. 9

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    10. 10

      Näkökulma: Liittovaltio tai ero – tätä EU ei uskalla sinulta kysyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

    6. 6

      Nämä myymälät Seppälä sulkee – katso lista

    7. 7

      Asuntovelallinen, korkosi laskutapa on muuttumassa – varaudu nousuun

    8. 8

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Yhä useampi menettää kotinsa – ”Ostetaan liian iso talo tai kallis asunto”

    11. Näytä lisää