Fortumin johtoryhmä uusiksi – entinen kansliapäällikkö Räty johtajaksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Johtoryhmän uusiksi jäseniksi nousevat Arto Räty ja Risto Penttinen. Räty oli vuoden loppuun asti puolustusministeriön kansliapäällikkö.
Energiayhtiö Fortum uudistaa liiketoimintarakenteensa ja johtoryhmäänsä.

Johtoryhmän jättävät nykyinen viestintäjohtaja Helena Aatinen ja henkilöstö- ja it-johtaja Mikael Frisk.

Aatinen on päättänyt lähteä yhtiöstä. Frisk puolestaan on toivonut uusia tehtäviä palveltuaan yhtiön johtoryhmässä 15 vuotta, Fortum kertoo tiedotteessaan. Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan Frisk harkitsee vaihtoehtoja sekä Fortumissa että yhtiön ulkopuolella.

Johtoryhmään nimitetään uusiksi jäseniksi Risto Penttinen ja Arto Räty.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Räty nimitetään Corporate Affairs and Communications -toiminnon johtajaksi. Hän aloittaa työt yhtiössä helmikuun 29. päivä. Räty on puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö, joka haki viime vuonna uudelle viisivuotiskaudelle. Puolustusministeri Jussi Niinistö esitti kuitenkin tehtävään Jukka Juustia, joka myös nimitettiin tehtävään.

Penttinen on tällä hetkellä konsernin strategiajohtaja. Hänet nimitetään Fortumin uuden liiketoimintarakenteen myötä Strategy, People and Performance -toiminnon johtajaksi.

Fortum uudistaa liiketoimintarakenteensa huhtikuun alusta alkaen.

Fortum muodostaa kolme liiketoimintadivisioonaa, jotka ovat Generation, City Solutions ja Russia. Lisäksi se perustaa kaksi kehitysyksikköä, jotka keskittyvät uuden liiketoiminnan luomiseen: M&A and Solar & Wind Development ja Technology and New Ventures.

Kuluvan vuoden toisesta neljänneksestä lähtien raportoitavat segmentit ovat Generation, City Solutions eli pääosin entinen Heat, Electricity Sales and Solutions ja Russia.

Uudet kehitysyksiköt M&A and Solar & Wind Development ja Technology and New Ventures raportoidaan Muut-segmentissä. Uudistuksen myötä osa liiketoiminnoista raportoidaan jatkossa eri segmentissä kuin aiemmin.

Muutoksen taloudellinen vaikutus on Fortumin mukaan toistaiseksi pieni, joten yhtiö ei muuta viime vuoden vertailutietoja takautuvasti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    2. 2

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    6. 6

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    7. 7

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    8. 8

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    9. 9

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    10. 10

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    9. 9

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää