Stockmann povaa: Tappioputki katkeaa

Julkaistu:

Stockmann on viime vuosina myynyt tappiollisia toimintoja. Tavaratalokonserni ennakoi, että sen tappioputki ilman kertaerä katkeaa tänä vuonna.
Tavarataloyhtiö Stockmannin tappio kutistui selvästi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto jatkoi kutistumistaan.

Stockmann teki loka-joulukuussa 2,9 miljoonan euron tappion ennen veroja. Vuotta aiemmin vastaavaan aikaan tappiota kertyi 33,5 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tappio supistui 0,27 euroon, kun tappio vuotta aiemmin oli 0,56 euroa.

Jatkuvien toimintojen liikevaihto laski 420,0 miljoonaan euroon vertailukauden 476,3 miljoonasta eurosta. Liiketulosta ilman kertaeriä kauppayhtiö teki 18,5 miljoonaa euroa. Vertailujaksolla liiketulos ilman kertaeriä oli 11,2 miljoonaa euroa.

Stockmann arvioi, että sen kuluvan vuoden liikevaihto laskee viime vuodesta käynnissä olevien strategisten toimenpiteiden takia. Liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä yhtiö odottaa olevan hieman positiivinen tänä vuonna. Ensimmäisen neljänneksen liiketulos on kuitenkin merkittävästi negatiivinen kausivaihtelun johdosta.

Stockmannin hallitus ehdottaa, että yhtiö ei jaa viime vuodelta osinkoa. Edellisvuonnakaan osinkoa ei jaettu.

  • Stockmann Oyj Abp

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    6. 6

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    9. 9

      Peliyhtiö Remedy aloitti pörssissä reippaassa nousussa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää