Rupla ja kaupan kilpailu painoivat Atrian tulosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Elintarvikekonserni Atrian tulos heikkeni selvästi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Myös liikevaihto laski.
Atrian tulos ennen veroja oli loka–joulukuussa 2,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 16,3 miljoonaa euroa.

Analyytikot olivat odottaneet ruotsalaisen ennustepalvelu SME Direktin kokoamassa ennusteessa 14 miljoonaan euron tulosta.

Osakekohtainen tulos pieneni 0,11 euroon edellisvuoden 0,48 eurosta.

Liikevaihto pieneni 351,0 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 363,4 miljoonasta eurosta. Liikevaihto oli hieman markkinaodotuksia parempi, sillä yhtiöltä odotettiin 345 miljoonan euron liikevaihtoa.

Atrian mukaan liikevaihdon laskuun vaikuttivat Falbygdens-juustoliiketoiminnan myynti ja ruplan arvon heikkeneminen. Lisäksi liikevaihtoa painoi kaupan kireä kilpailutilanne.

Suomessa loka–joulukuun liikevaihto oli 248,0 miljoonaa euroa, kun vertailukaudella sitä kertyi 243,6 miljoonaa euroa. Liikevoitto laski 13,7 miljoonaan euroon 15,6 miljoonasta.

Liikevaihdon kasvu johtui Atrian mukaan hyvin onnistuneesta joulusesongin myynnistä vähittäiskauppa- ja foodservice-asiakkaille. Myös tukku-, teollisuus- ja vientimyynnin kasvu ja rehuliiketoiminnan lisääntynyt myynti vahvistivat liikevaihtoa.

Yhtiön hallitus ehdottaa viime vuodelta 0,40 euron osinkoa edellisvuoden tapaan.

Atria arvioi, että sekä liikevoitto että liikevaihto kasvavat tänä vuonna viime vuoteen nähden.

  • Atria Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    8. 8

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää