Lemminkäisen tulos koheni selvästi – maksaa tällä kertaa osinkoa

Tulostaan selvästi parantanut Lemminkäinen aikoo maksaa osinkoa viime vuodelta tauon jälkeen.
Lemminkäisen tulos ennen veroja nousi vuoden viimeisellä neljänneksellä 13,7 miljoonaan edellisvuoden 7,7 miljoonan euron tappiosta.

Yhtiön hallitus esittää osinkoa nostettavaksi 0,12 euroon osakkeelta. Vuodelta 2014 yhtiö ei maksanut osinkoa.

Liikevoitto nousi 18,9 miljoonaan euroon 0,1 miljoonasta. Liikevoitto kasvoi infraprojekteissa, Suomen talorakentamisessa ja Venäjän toiminnoissa. Laskua tuli liiketoiminta-alueissa päällystämisessä.

Liikevaihto heikkeni loka-joulukuussa 528,5 miljoonaan vertailukauden 608,3 miljoonasta. Kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti nousi loppuvuonna nollasta 3,6 prosenttiin.

Koko vuoden tulos ennen veroja kasvoi 18,4 miljoonalla. Vuonna 2014 tulos oli 1,7 miljoonaa euroa miinuksella ja viime vuonna se nousi 16,7 miljoonaan. Koko vuoden liikevaihto heikkeni 2044,5 miljoonasta 1879 miljoonaan euroon.

Kuluvana vuonna liikevaihto on 1,8 miljardin euron tasolla, Lemminkäinen arvioi. Liikevoittonsa Lemminkäinen odottaa paranevan viime vuodesta, jolloin se oli 37,3 miljoonaa euroa.

  • Lemminkäinen Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Ruotsin valtiovarainministeri: Nordean lähtö ei veisi valtiolta juurikaan verotuloja

    8. 8

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    9. 9

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    10. 10

      Näille 60–70-vuotiaille on aina töitä Suomessa: ”He voivat laskuttaa mitä vaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    9. 9

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää