Saudi-Arabia voi listata öljyjätin – "käänteentekevä muutos" koko alalle

Julkaistu:

Mahdollisen listauksen yksityiskohdat ovat vielä auki, ja päätös tehdään lähikuukausina. Saudi-Arabia haluaa säilyttää määräysvallan yhtiössä.
Öljymahti Saudi-Arabia harkitsee öljy-yhtiönsä Saudi Aramcon listaamista. Asiasta kertoo Saudi-Arabian varakruununprinssi Muhammed bin Salman talouslehti the Economistin haastattelussa.

Varakruununprinssin mukaan päätös mahdollisesta listaamisesta tehdään lähikuukausina. Listautuessaan maailman suurin öljyntuottaja Saudi Aramco olisi the Economistin mukaan lähes varmasti markkina-arvoltaan maailman suurin yritys.

Saudi-Arabia on viime kuukausina kärsinyt öljyn hinnan romahduksesta, ja maa on aloittanut suuren säästökuurin. Saudi Aramcon listaus on yksi mahdollinen keino tasapainottaa öljymahdin alijäämäistä budjettia ja avata maan taloutta.

Toistaiseksi pöydällä on useita eri vaihtoehtoja yhtiön listaamiseksi. Yksi mahdollisuus on listata vain esimerkiksi öljynjalostukseen liittyviä osia. Myös emoyhtiön osakkeiden listaaminen olisi mahdollista, jolloin sijoittajat voisivat ostaa osakkeita yhtiön öljyntuotannosta.

Saudiarabialaisten virkamiesten mukaan Saudi Aramcon arvo on "tuhansia miljardeja dollareita". Se on myös yksi salaperäisimmistä öljy-yhtiöistä, joka ei kerro tietoja esimerkiksi liikevaihdostaan.

Listautuminen tekisi yrityksestä läpinäkyvämmän, Muhammed bin Salman sanoo Economistille. Aluksi yrityksestä voitaisiin listata vain viisi prosenttia. Myöhemmin osuus voisi nousta, mutta Saudi-Arabia haluaa jatkossakin säilyttää määräysvallan yrityksessä.

– Tämä on käänteentekevä muutos öljyalalla, washingtonilaisen konsulttiyhtiön The Rapidan Groupin perustaja Bob McNally sanoo uutistoimisto Bloombergille.

– Saudi-Arabia valmistautuu kulkemaan öljyn hinnan vuoristoradan kyydissä, ei kontrolloimaan sitä, hän jatkaa.

Aramco pumppaa kaiken Saudi-Arabiassa tuotetun öljyn. Joulukuussa öljyjätti pumppasi päivittäin keskimäärin 10,25 miljoonaa barrelia päivässä.

Listatuista yrityksistä esimerkiksi venäläinen Rosneft pumppasi päivässä yli viisi miljoonaa barrelia ja amerikkalainen Exxon Mobil Corp. noin neljä miljoonaa barrelia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      G7-kokous alkaa tänään – Trumpille luvassa epämiellyttäviä keskusteluja

    11. Näytä lisää

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    11. Näytä lisää