Fedin pöytäkirjat: Inflaatio määrää koronnostojen tahdin

Julkaistu:

Yhdysvaltain keskuspankki (Fed) määritteli edellisessä korkokokouksessaan, että koronnostoja on tulossa asteittain. Ekonomisti ennustaa tälle vuodelle kolmea nostoa.
Inflaatio ohjaa nyt Yhdysvaltain keskuspankin tulevien koronnostojen tahtia. Tämän osoittaa eilen julkaistu Fedin joulukuun korkokokouksen pöytäkirja.

Iso osa kokouksessa käydystä keskustelusta pyöri pöytäkirjan mukaan inflaation laskuriskeissä siitä huolimatta, että Fedin johtajisto sanoi olevansa "suhteellisen vakuuttunut" siitä, että keskuspankki saavuttaa inflaatiotavoitteensa keskipitkällä aikavälillä.

Hintakehitys on ollut tähänkin asti yksi keskuspankin tarkimmin seuraamista talousmittareista. Inflaatio on pysytellyt jo yli kolme vuotta Fedin kahden prosentin tavoitteen alapuolella.

Fedin avomarkkinakomitea nosti joulukuun kokouksessaan ohjauskorkonsa tavoitehaarukan 0,25-0,50 prosenttiin aiemmasta 0,00-0,25 prosentista.

Valtaosa avomarkkinakomitean jäsenistä luottaa edelleen keskuspankin ennusteeseen, jonka mukaan inflaatio nousee kahden prosentin tavoitteeseen vuoteen 2018 mennessä.

Kaikki eivät kuitenkaan jakaneet tätä luottamusta. Pöytäkirjassa todetaan, että joidenkin jäsenten mielestä inflaatioennusteen riskit ovat edelleen huomattavia.

Riskeiksi nähtiin esimerkiksi mahdollisuus, että öljyn ja muiden raaka-aineiden hinnan raju lasku tai dollarin vaihtoarvon jatkuva nousu voivat viivästyttää tai heikentää odotettua inflaation nousua.

Muutama keskuspankkiiri oli huolissaan siitä, että edes työmarkkinoiden vahvistuminen edelleen ei välttämättä osoittaudu riittäväksi, jotta se tasapainottaisi maailmanlaajuista inflaation laskupainetta.

Avomarkkinakomitea kiteytti tulevan koronnostojen strategiansa sanaan "asteittainen".

Kun inflaatioluvut päättävät tahdin, se tarkoittaa tänä vuonna kolmea koronnostoa maaliskuusta alkaen, arvioi Barclays Capitalin pääekonomisti Michael Gapen uutistoimisto Bloombergille. Hän ennakoi Fedin nostavan ohjauskorkoaan myös syys- ja joulukuussa.

  • Fed

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Terexin Konecranes-myynti toteutunut

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Nokian osake jatkaa vahvassa nousussa – kurssi yli +7 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää