Pääekonomisti: On varmaa, että EKP keventää politiikkaansa

Julkaistu:

OP-ryhmän pääekonomisti uskoo, että Euroopan keskuspankki ja Yhdysvaltain keskuspankki päättävät uusista toimista joulukuussa.


OP-ryhmän pääekonomistin Reijo Heiskasen mielestä on erittäin todennäköistä, että Euroopan keskuspankki (EKP) päättää lisäelvytyksestä ja Yhdysvaltain keskuspankki Fed koronnostosta joulukuussa.

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi sanoi tänään, että EKP tekee, mitä sen pitää tehdä nostaakseen inflaatiota niin nopeasti kuin mahdollista.

Yhdysvaltain keskuspankin varapääjohtaja Stanley Fischer puolestaan sanoi torstaina, että keskuspankki on tehnyt parhaansa yrittäessään olla yllättämättä markkinoita koronnostolla.

– Ainakin EKP:n osalta voi sanoa, että on varmaa, että se jollakin tavalla keventää politiikkaansa, Heiskanen sanoo Taloussanomille.

EKP:n voi hänen mukaansa odottaa laskevan korkoa ja tekevän lisäyksiä lainaosto-ohjelmaansa. Heiskasen mielestä kysymys on, kuinka paljon toimia tehdään.

– Itse odottaisin, että liikutaan molemmissa. Odotan, että talletuskorkoa lasketaan vähintään 0,1 prosenttiyksikköä, mahdollisesti enemmän. Ja myös laajennetaan osto-ohjelmaa.

EKP:n neuvoston odotetaan päättävän lisäelvytyksestä joulukuussa.

Koronnosto tärkeää Fedin uskottavuudelle

Heiskanen sanoo pitävänsä suurena yllätyksenä, mikäli Fed ei nosta federal funds -ohjauskorkoaan joulukuun puolivälissä.

Valtaosa Fedin päättäjistä on viestinyt, että koronnosto alkaa tämän vuoden puolella. Sen toteutuminen on Heiskasen mielestä erittäin tärkeää Fedin uskottavuuden kannalta.

– Olisi hyvin ongelmallista, jos he ilman pätevää syytä poikkeaisivat tästä. Se vaikeuttaisi pankin viestintää jatkossa. On tärkeää, että keskuspankin viestintä on uskottavaa ja johdonmukaista.

  • Fed
  • EKP

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    6. 6

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    9. 9

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää