IMF patistaa Suomea: "Työttömyyskorvauksia tulisi uudistaa"

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on antanut arvionsa Suomen kansantalouden tilasta.


IMF:n mukaan Suomen taloudessa suhdanne- ja rakenteelliset sokit ovat harvinaisella tavalla toteutuneet yhtä aikaa.

– Talouskehityksen elvyttäminen tehostamalla tuottavuutta ja kasvattamalla työvoiman osallistumisastetta on Suomelle keskeinen haaste, tiedotteessa todetaan.

Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan muun muassa palkkaneuvottelujärjestelmään, työttömyysvakuutukseen ja työmarkkinaohjelmiin.

Bruttokansantuotteen ennustetaan kasvavan 0,4 prosenttia kuluvana vuonna, osin yksityisen kulutuksen tukemana. Hidas inflaatio ja asuntolainojen maksuvapaat tukevat kotitalouksien ostovoimaa.

Ensi vuonna kasvun arvioidaan yltävän 0,9 prosenttiin lähinnä paperiteollisuuden investointien vauhdittamana.

Elpymistä voisivat jarruttaa kauppakumppanimaiden vaimea kasvu, odottamattomat rahoitusmarkkinasokit tai julkisen talouden tasapainottamisen ennakoitua suurempi vaikutus.

Hallituksen rakennepaketti välttämätön

Hallituksen rakenneuudistusohjelma on IMF:n mukaan toteutettava.

Viime vuoden sopu eläkeuudistuksista auttaa osaltaan ja pienentää valtiontalouden pitkän aikavälin kestävyysvajetta.

Esitys kaupan aukioloaikojen vapauttamisesta on tervetullut, ja sillä voi IMF:n mukaan olla välitön myönteinen vaikutus työllisyyteen ja kokonaistuotantoon.

Suunnitelmat työverokiilan, ylityökorvausten ja palkallisten vapaapäivien vähentämiseksi auttavat osaltaan parantamaan kilpailukykyä. Nämä eivät kuitenkaan poista tarvetta kattavampiin työmarkkinauudistuksiin.

Keskitetty työehtosopimusneuvottelujärjestelmä pienentää IMF:n mukaan palkkaeroja ja rajoittaa yritysten kykyä sopeuttaa palkkoja tuottavuuskehityksen mukaisiksi.

Tämä vähentää kannustimia palkata työvoimaa ja vaikeuttaa tarvittavaa sopeutusta. Suhteellisen suuri minimipalkka pienentää puolestaan matalapalkkaisen työvoiman kysyntää ja lisää rakenteellista työttömyyttä.

Työttömyyskorvauksia tulisi uudistaa muun muassa rajoittamalla etuuksien kestoa ja parantamalla seurantaa.

Osa näistä uudistuksista koituvista säästöistä tulisi IMF:n mukaan käyttää työmarkkinaohjelmiin. Koska työttömyys on kasvussa, on hallituksen suunnitelma leikata aktiivisen työmarkkinapolitiikan menoja huolestuttavaa.

Kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuden lisääminen kasvualueilla helpottaisi työvoiman liikkuvuutta. Rahoituksen lisääminen tutkimukseen ja kehitykseen voisi tukea innovaatioita ja tuottavuutta.

Julkisen talouden tasapainottamista tarvitaan, mutta siitä aiheutuu riskejä lyhyen aikavälin kasvun kannalta.

Tässä suhteessa julkisen talouden sopeuttamisessa painopisteen tulisi ensisijaisesti kohdistua pitkän aikavälin paineisiin, kuten toteuttamalla kaavaillut terveys- ja sosiaalipalvelujen uudistukset.

Pankit toimivat kannattavasti ja niiden pääomapohja on kunnossa. Kotitalouksien lainojen kasvu ja asuntojen hintojen nousu ovat hidastuneet. Asuntohinnat näyttävät suurin piirtein vastaavan talouden tilaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    3. 3

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    4. 4

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    9. 9

      Näin selvität, vakoileeko joku puhelintasi

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    9. 9

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    10. 10

      Vauhti kiihtyy: suomalaiset kuluttavat enemmän kuin tienaavat – ”ei ole pidemmän päälle kestävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää