Kotipizza keräsi lähes 26 miljoonaa euroa – "Kuuluu pörssiin"

Julkaistu: , Päivitetty:

Kotipizzan osakkeista merkittiin 92,9 prosenttia. Listautumisanti toteutetaan suunnitellusti.
Pikaruokaketju Kotipizza keräsi eilen päättyneellä listautumisannillaan 25,5 miljoonaa euroa. Yhtiön hallitus on päättänyt toteuttaa annin suunnitellusti.

Listautumisannissa merkittiin noin 92,9 prosenttia merkittäväksi tarjotuista osakkeista, ja uusia osakkeita tulee yhteensä 5,1 miljoonaa.

Kotipizza joutui annin aikana pidentämään merkintäaikaa ja alentamaan merkintähintaa viiteen euroon alustavasta 9–11 euron haarukasta.

Nyt yhtiö vakuuttaa olevansa tyytyväinen listautumisannin lopputulokseen.

– Kotipizza Group kuuluu pörssiin. Lähes kaikkien suomalaisten tuntema kuluttajabrändi ansaitsee laajan omistajapohjan, jonka se on nyt saamassa. Kotipizzan kasvu sitoo vähän pääomaa ja luo siten perusteet kannattavalle kasvulle, toteaa Kotipizzan hallituksen puheenjohtaja ja Sentica Partnersin osakas Johan Wentzel tiedotteessa.

Osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on annissa 5 euroa niin instituutio- kuin yleisöannissakin, mikä vastaa noin 31,8 miljoonan euron markkina-arvoa.

Listautumisannin jälkeen Kotipizzalla on yli 300 osakkeenomistajaa. Suurin osakkeenomistaja on edelleen Sentica Buyout III -rahasto, jonka osuus osakkeista ja äänistä laskee 60,9 prosenttiin.

Kaupankäynti yhtiön osakkeilla on tarkoitus alkaa Helsingin pörssissä tiistaina 7.7. kaupankäyntitunnuksella Pizza.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    3. 3

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Kondomien myynnissä selvä piikki juhannuksena

    10. 10

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    11. Näytä lisää

      Finnair sai hetkessä 500 hakemusta lentoemännän ja stuertin tehtäviin – Läpäisetkö sinä tiukan seulan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää