Nokia kannattelee Helsingin pörssiä nousussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin pörssi on pysytellyt plussalla muun Euroopan alamäestä huolimatta Nokian ja Fortumin vetäessä indeksejä ylös. Sijoittajat ovat ilahtuneet Nokian karttayksikön Heren toimitusjohtajan vaihdoksesta.
Euroopan pörsseissä kehitys on ollut Helsinkiä vaisumpaa kahden päivän nousun jälkeen. Eurooppalaisosakkeiden kursseja kuvaava viiteindeksi Stoxx 600 liikkui iltapäivällä 0,1 prosenttia miinuksella. New Yorkin indeksifutuureilla ei ollut yhtenäistä suuntaa.

Helsingin yleisindeksi OMXH oli kello 14.30 aikaan noussut 0,5 prosenttia 7578,87 pisteeseen. Vaihdetuimpien osakkeiden OMXH 25 oli 0,4 prosenttia plussalla. Vaihtoa oli kertynyt 188 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 83 miljoonaa.

Nokia oli noussut 3,2 prosenttia 6,14 euroon. Nokia kertoi aamulla, että karttayksikkö Heren toimitusjohtaja Michael Halbherr jättää tehtävänsä keskittyäkseen yrittäjätoimintaansa. Hereä johtaa väliaikaisesti syyskuun alusta lähtien karttasisällöistä vastaava johtaja Cliff Fox. Nokia on aloittanut uuden johtajan etsimisen saman tien.

Teleyhtiö TeliaSoneran kurssi oli 0,1 prosenttia miinuksella. Yhtiö kertoi perustaneensa teleoperaattori DNA:n kanssa yhteisyrityksen, joka rakentaa ja operoi matkapuhelinverkkoa Itä- ja Pohjois-Suomessa.

TeliaSoneran ja DNA:n yhteistyö mobiiliverkoissa sulkee Elisan ulos mahdollisista tulevista fuusioista, arvioi Nordean osakestrategi Kristian Tammela.

Muissa Pohjoismaissa operaattoreiden määrä markkinoilla on hiljalleen vähentynyt. Jos Suomessa mennään samaan suuntaan ja suuria operaattoreita on joskus vain kaksi, TeliaSoneran ja DNA:n yhteistyö sulkee Elisalta oven yrityskauppoihin.

– Välttämättä sitä kauppaa ei koskaan tule. Mutta jos tulee, näillä näkymin Elisa jää sen ulkopuolelle, Tammela povaa Taloussanomille.

Elisa oli painunut 0,6 prosenttia.

Lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec kertoi saaneensa MacGregorille kahden nosturin tilauksen Kiinasta. Yhtiö ei kertonut tilauksen arvoa. B-osake oli kallistunut 0,9 prosenttia.

Konepajakonserni Valmetin osake oli 1,4 prosentin nousussa. Yhtiö kertoi toimittavansa Turkkiin pehmopaperin tuotantolinjan, mutta ei julkistanut kaupan hintaa.

Tekstiili- ja muotoiluyritys Marimekon osake oli luisunut 3,8 prosenttia. Evli on nostanut osakkeen sijoitussuosituksen tasolle "vähennä" tasolta "myy".

Evli on myös laskenut suunnitteluyhtiö Pöyryn suosituksen tasolle "vähennä" tasolta "lisää". Pöyryn osake oli pakittanut 0,7 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää