Metson tulos yllättävän jyrkässä laskussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Konepajakonserni Metson kannattavuus oli alkuvuonna odotettua jyrkemmässä laskussa ja liikevaihto supistui.


Yhtiö pitää koko vuotta koskevan ohjeistuksensa ennallaan ja odottaa liikevaihdon laskua koko vuodelta.

Tulos ennen veroja laski tammi–maaliskuussa 63 miljoonaan euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 83 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,38 eurosta 0,28 euroon.

Analyytikot odottivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa Metson tuloksen ennen veroja yltävän 76 miljoonaan euroon.

Liikevaihto supistui 915 miljoonasta eurosta 817 miljoonaan euroon. Tästä jäävä liiketulos hupeni 98 miljoonasta 76 miljoonaan euroon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Saadut tilaukset olivat alkuvuonna 875 miljoonaa euroa, kun ne vuotta aiemmin olivat 1 031 miljoonaa euroa. Saaduista tilauksista palveluliiketoiminnan osuus oli 545 miljoonaa.

Metso pitää helmikuun tilinpäätöksen yhteydessä julkistetun ohjeistuksensa ennallaan. Arvion mukaan koko vuoden liikevaihto laskee jonkin verran viime vuodesta ja liikevoittomarginaali ennen kertaeriä on noin 12 prosenttia. Viime vuonna marginaali oli 12,8 prosenttia.

Metso jakaantui vuoden alussa kahtia eli Metsoon ja siitä irronneeseen Valmetiin. Metsoon jäivät kaivos ja maarakennus- sekä automaatioliiketoiminnot. Valmetiin siirtyivät puolestaan massa-, paperi- ja voimantuotantoliiketoiminnot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    4. 4

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    8. 8

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    3. 3

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    4. 4

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    7. 7

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    8. 8

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää