Outokumpu ja Vaahto pörssinousussa

Helsingin pörssissä kurssit ovat olleet iltapäivällä vain hieman plussalla. Nokia pakittaa, mutta teräsyhtiö Outokumpu on sen sijaan edelleen ylämäessä.
Helsingin pörssin indeksit olivat iltapäivällä niukasti plussan puolella aamupäivän sahaamisen jälkeen.

Outokumpu kiristi tahtia, kun taas toimitusjohtajavaihdoksesta kertoneen Vaahto Groupin kiri oli tasoittunut.

Muualla Euroopassa pörssien suunta oli yhä lievästi laskuvoittoinen. Laaja Stoxx Europe 600 -indeksi oli 0,1 prosenttia miinuksella kello 14.15 Suomen aikaa.

Helsingissä pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,1 prosenttia koholla. Suuryhtiöiden OMXH 25 -indeksi oli kääntynyt juuri ja juuri plussalle. Osakkeita oli vaihdettu 171 miljoonalla eurolla, josta Nokiaa oli 37 miljoonaa euroa.

Nokian osake oli painunut 0,3 prosenttia 5,89 euroon. Verkkoyhtiö Nokia Solutions and Networks kertoi tehneensä sopimuksen neljännen sukupolven lte-verkon toimittamisesta venäläisoperaattori Vimpelcomille. Yhtiö ei kertoinut viisivuotisen sopimuksen arvoa.

Nokian perässä vaihtokärjessä hissiyhtiö Koneen B-osake oli vahvistunut prosentin verran Lontoosta saadun hissitilauksen jälkeen.

Outokumpu kirissä

Teräsosake Outokummun nousu oli vauhdittunut 6,4 prosenttiin. Eilen osake vahvistui 5,3 prosenttia.

Kaivosteknologiayhtiö Outotec sai ilmeniittisulaton palvelusopimuksen Saudi-Arabiasta, ja yhtiön osake oli edennyt 2,2 prosenttia. Nelivuotisen sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa euroa.

Miljoonavaihdon osakkeista prosentin nousussa olivat öljynjalostaja Neste Oil (+2,1 %) ja rakennuskoneita vuokraava Ramirent (+2,4 %).

Kauppakonserni Keskon B-osake oli puolestaan heikennyt 0,6 prosenttia. Keskon myynti putosi joulukuussa kolme prosenttia edellisvuodesta.

Teleoperaattori TeliaSonera kertoi, että sen viime vuoden viimeisen neljänneksen tulosta rasittavat kaikkiaan noin 2,5 miljardin kruunun (noin 287 miljoonaa euroa) kertaerät. Valtaosa kertaeristä liittyy ei-kassavirtavaikutteisiin arvonalennuksiin, lähinnä liikearvon arvonalennuksiin ja vanhentuneiden it-alustojen romutuksiin.

TeliaSoneran osake oli vajonnut 1,3 prosenttia.

Metsä- ja prosessiteollisuuden laitevalmistaja Vaahto Groupin osake oli pienellä vaihdolla harpannut 4,9 prosenttia, kun aamupäivällä se kohosi lähes kymmenen prosentin vauhtia.

Vaahto Group sai uudeksi toimitusjohtajakseen Vesa Alatalon, joka työskentelee nykyisin nostolaitevalmistaja Konecranesissa.

Konepajayhtiö Takoman senttiosake oli ampaissut lähes 48 prosentin nousuun ja maksoi 0,34 euroa. Takoma ilmoitti eilen merkittävien velkojien puoltavan Takoman ja sen tytäryhtiön Takoma Gearsin saneeraushakemuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    3. 3

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Suri ei ole täysin tyytyväinen Nokian kehitykseen

    7. 7

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    8. 8

      Nokian ja Alcatel-Lucentin fuusion vaikutukset alkavat näkyä – ”Voidaan sanoa, että se oli hyvä yrityskauppa”

    9. 9

      Nordea uhkasi taas pääkonttorin siirrolla – päätös ”mieluiten ennen kesää”

    10. 10

      4 päivän työviikko kelpaisi monelle – voi olla totta tuleville sukupolville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    4. 4

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    5. 5

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    6. 6

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    9. 9

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    10. 10

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää