Nyt syntyy työpaikkoja: USA:sta tuli yllätyshyvä työtilasto

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain talouteen syntyi lokakuussa uusia työpaikkoja odotuksia enemmän. Syyskuun lukuja myös korjattiin ylöspäin.


Työttömyysprosentti nousi odotusten mukaisesti prosentin kymmenyksellä.

Yhdysvaltain työministeriön kuukausiraportin mukaan maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä kasvoi lokakuussa 204 000:lla syyskuusta. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin mediaaniennusteen perusteella ennakoineet 120 000:tta uutta työpaikkaa.

Työttömyysprosentti nousi odotusten mukaisesti 7,3 prosenttiin syyskuun 7,2 prosentista.

Yksityissektorille syntyi lokakuussa uusia työpaikkoja 212 000, mikä on noin 90 000 enemmän kuin oli odotettu. Tehdasteollisuudessa työpaikkojen määrä kasvoi 19 000:lla ennakoidun viiden tuhannen sijaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Työministeriö tarkisti samalla syyskuun työllisyyslukuja aiemmin ilmoitettua parempaan suuntaan. Syyskuussa työpaikkojen määrä kasvoi 163 000:lla, kun aiempi arvio oli 148 000. Yksityissektorin työpaikkojen määrä kasvoi syyskuussa 150 000:lla aiemmin ilmoitetun 126 000:n sijaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    5. 5

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    6. 6

      Kauppa pelmahti täyteen Star Wars -korusta innostuneita kiinalaisia – yrittäjälle tuhansien eurojen potti

    7. 7

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    8. 8

      Analyytikko: Tikkurila etsii uuden toimitusjohtajan isoa remonttia varten

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Tikkurila antoi toimitusjohtajalleen lähtöpassit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää