Pankki: Nokia "ajattelee toisin", kuin Applen mainoksessa

Julkaistu:

Matkapuhelimiin liittyvät toimintonsa pois myynyt Nokia on yllättänyt markkinat kerta toisensa jälkeen.


Siksi esimerkiksi spekulointi Nokian mahdollisesta kiinnostuksesta Alcatel-Lucentin verkkotoimintoihin voi osoittautua turhanaikaiseksi, arvioivat yhdysvaltalaisen JPMorgan-pankkikonsernin analyytikot.

Tiistaina esimerkiksi japanilainen investointipankki Nomura arveli, että verkko-Nokia eli NSN saattaisi olla kiinnostunut ostamaan Alcatel-Lucentin verkkotoiminnot.

– Sen jälkeen, kun Nokian hallitus on tehnyt vaikean päätöksen ja tehnyt firmasta taas kannattavan, olisiko hallitus valmis ostamaan Alcatel-Lucentin yksikön? Yksikkö on tehnyt tappiota ja sen osto tarkoittaisi mahdollisesti jälleen kolmea piinallista tulosvuotta Nokialle, JPMorganin analyytikot kirjoittavat.

Torstaisen raporttinsa otsikossa analyytikot leikittelevät tietokoneita ja puhelimia valmistavan Applen kuuluisalla mainoslauseella. Lause kuvaa analyytikoiden mielestä myös nokialaista ajatusmaailmaa: think different (eli ajattele toisin).

Yhdysvaltalaispankin analyytikot kiinnittävät huomiota myös siihen, ettei Nokian johto suostunut tiistaina sanomaan verkkotoimintojen olevan "uuden Nokian" keskiössä.

– Nokian pitkän aikavälin rakenne ei ole kiveen hakattu. Se määritellään strategisessa selvityksessä seuraavien kuukausien aikana.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    4. 4

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    5. 5

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    6. 6

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    7. 7

      Visa ja Klarna yhteistyöhön – ”uudistavat maksukokemusta”

    8. 8

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    9. 9

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    10. 10

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää